Käyttäjät raivostuivat: "Apple tuhosi iPodeista kilpailijoiden musiikin"
Teknologiayhtiö Applea syytetään käyttäjien musiikin tuhoamisesta iPod-soittimista.
Asiasta kertoo The Wall Street Journal verkkosivuillaan. Applea vastaan nostetun ryhmäkanteen mukaan Apple tuhosi vuosien 2007-2009 aikana käyttäjien tietämättä iPodeista sellaista musiikkia, jota oli ladattu kilpailevista musiikkipalveluista.
- Päätitte sitten antaa pahimman mahdollisen käyttökokemuksen ja räjäytitte käyttäjän musiikkikirjaston, syytti asianajaja Oaklandissa järjestetyssä oikeuden istunnossa.
Kun kilpailevasta palvelusta musiikkia ladannut käyttäjä yritti synkronoida iPodiaan iTunes-kirjastoon, niin Apple laittoi ruutuun virheilmoituksen.
Ilmoituksessa käyttäjää neuvottiin palauttamaan tehdasasetukset. Kun käyttäjä palautti tehdasasetukset, niin kilpailevien palveluiden kappaleet hävisivät, syytti asianajaja.
Asianomistajien mukaan Apple tukahdutti kilpailua ja he vaativat 350 miljoonan dollarin korvauksia.
Apple puolestaan väittää, että kyseessä olivat lailliset turvatoimet. Yhtiön mukaan käyttäjiä ei informoitu tilanteesta, koska "käyttäjille ei haluta antaa liikaa tietoa eikä heitä haluta saattaa ymmälleen".
Applen mukaan toimilla pyrittiin suojaamaan iTunesia krakkereiden iskuilta. Applelle kuulumattomien musiikkitiedostojen tuhoamisella pyrittiin yhtiön mukaan suojaamaan käyttäjiä.
Uusimmat
-
02:00
Suomessa on jo yli miljoona lihavaa aikuista, kertoo THL:n tutkimus
-
01:01
Aseliikevaihto kutistunut maailmanlaajuisesti, vaikka Venäjän aloittama sota on lisännyt kysyntää
-
00:01
Kenneth Kvarnströmistä Kuopio tanssii ja soi -festivaalin uusi taiteellinen johtaja
-
23:16
Kiskoilta suistunut veturi on saatu siirretyksi ratapihalta Tampereella, liikenne palautumassa normaaliksi
-
23:12
Tulivuori purkautuu Sumatralla Indonesiassa, patikoijia evakuoitu
-
22:40
Vahvavireinen Huuhkajat-hyökkääjä teki hienon maalin Bundesliigassa
-
22:14
Suomen mäkimiehillä väkevin maailmancup-startti moneen vuoteen – valmentajalta lupaava viesti: "Reserviä on parempaankin"
-
22:05
Itäraja on kiinni, mutta Suomi rahoittaa edelleen Venäjän taloutta – "Viikoittain havaintoja pakotteiden kiertämisestä"
-
21:29
Poliisin mukaan Meri-Lapissa autoilijat varoittavat puhallusratsiasta – "Mitä päässä oikein pyörii?"
-
21:02
Ukraina: Kaksi kuollut Venäjän iskuissa Hersoniin, pommit vaurioittivat kahta sairaalaa – MTV seurasi sotaa
-
21:00
Erling Haaland tulistui kyseenalaisesta tuomariratkaisusta – Tottenhamin ja Manchester Cityn välinen trilleri päättyi dramaattisesti
-
20:56
Mitä ehdokkaat ajattelevat ulkopolitiikasta, arvoista ja presidentin valtaoikeuksista? Tämä kaikki selviää MTV:n vaalikoneesta
-
20:45
Asiantuntijalta karu arvio: Prinsessa Catherine tulee kärsimään kohusyytöksistä kuningas Charlesia enemmän: "Kate ei voi piiloutua"
-
20:24
Yhdysvaltalaista sotalaivaa kohtaan hyökätty Punaisellamerellä? MTV seurasi sotaa 3.12.
-
20:14
Sähkön hinnassa tapahtuu maanantaina käänne
-
20:02
Liverpool oli minuuttien päässä yllätystappiosta – huima kiri käänsi tuloksen päälaelleen
-
19:32
Hongan suomalaislupaus siirtyy Kroatiaan
-
19:11
Mari Valosaari avoimena kauneusoperaatioistaan: "Kun se oli tehty ajattelin, että vau"
-
19:06
Saksalaisturisti kuoli veitsihyökkäyksessä Pariisissa – tapausta tutkitaan "terrorijuonena"
-
19:05
Tutkijoiden hätkähdyttävä väite: Netissä tavanneet avioparit ovat muita onnettomampia
-
Lataa lisää