Kauppa tuunasi muovipussinsa ”häpäistäkseen” asiakkaitaan – ekoteolla odottamaton vaikutus
Kanadalainen päivittäistavarakauppa lanseerasi kyseenalaisen muovipussin, jolla kauppa pyrkii estämään muovipussien käyttämisen, kertoo brittiläinen Mirror-lehti.
Ilmastonmuutos on ollut viime aikoina yksi suurimmista maailmanlaajuisista puheenaiheista. Ilmaston lämpenemistä pyritään ehkäisemään monilla eri konsteilla – yksi niistä on muovijätteen vähentäminen.
Kuluttajien muovinkulutukseen päätettiin puuttua tekemällä kauppojen muovipusseista maksullisia. Vuonna 2015 tehty lakipäätös toimi paremmin kuin uskallettiin olettaa, ja suomalaisten 300 miljoonan vuosittainen muovipussien käyttäminen on vähentynyt radikaalisti. Tekemistä silti riittää.
Kanadan Vancouverissa sijaitseva East West Market haluaa olla mukana ilmastotalkoissa muovijätteen vähentämiseksi.
Muovipusseihin noloja logoja ja tekstejä
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Yksityinen päivittäistavarakauppa oli huolissaan asiakkaidensa muovin kulutuksesta. Niinpä kauppa lanseerasi 6. kesäkuuta muovipussin, jonka tarkoituksena on vähentää muovijätettä.
– Tämä on pieni askel, jolla toivomme olevan suuria vaikutuksia. Ja teemme sen huumorilla, East West Market kertoo tiedotteessaan.
Muovipusseihin on painettu noloja logoja ja tekstejä, joiden katsotaan "häpäisevän" muovipussissa ostoksiaan kanniskelevan asiakkaan.
Kauppa on luonut tempaustaan varten fiktiivisiä brändejä, kuten ”Wart Ointment Wholesale” (suom. Syylävoidetukku) ja ”The Colon Care Co-Op” (suom. Paksusuolihuollon Osuuskunta) sekä ”The Weird Adult Video Emporium” (suom. Outo Aikuisten Videoiden Tavaratalo).
Muovipusseilla ristiriitainen vastaanotto – osuiko pilkka omaan nilkkaan?
Muovipusseista tuli paikallinen hittituote. Kauppa päättikin teettää kangaskasseja samanlaista tyyliä mukaillen.
Eikö kauppa siis saanut ihmiset käyttäytymään alkuperäisen ajatuksensa vastaisesti – meniväthän muovipussit kuin kuumille kiville?
– Tämä saa minut käyttämään muovipussejanne entistäkin enemmän, eräs muovipussien printteihin ihastunut asiakas totesi.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
East West Marketin kampanja onkin saanut osakseen myös soraääniä. Osa asiakkaista koki, että kauppa ja sen henkilökunta pitivät asiakkaita pilkkanaan.
– Ei lainkaan cool. Ihmiset, joilla on oikeasti suolisairaus, ovat häpeissään muutenkin, eräs närkästynyt asiakas tokaisi.
– En halua enää käydä kaupassanne. Menen paikkaan, joka saa minut tuntemaan itseni tervetulleeksi, en arvoteltavaksi, eräs kommentoi tuohtuneena.
Herää myös kysymys: miksi kauppa teetätti printit muovipusseihin, kun he olisivat voineet tehdä saman alunperin kangas- tai paperipusseihin, jotka ovat ympäristöystävällisempi vaihtoehto?
Mitä, jos kauppa olisi poistanut muovipussit valikoimistaan kokonaan – aivan kuten suomalainen hampurilaisravintola Naughty BRGR aiemmin tänä vuonna?
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää