Britanniassa pikaruokaravintoloiden muovilelukylkiäisistä luopumista vaativa kansalaisvetoomus on kerännyt jo reilusti yli 300 000 allekirjoitusta, kertoo Wall Street Journal (WSJ).
Vetoomuksen kohteena on esimerkiksi globaali pikaruokajätti McDonald's ja sen lastenaterioiden Happy Meal -lelut. WSJ:n mukaan tietoisuus muovin haitallisista ympäristövaikutuksista on laajentunut pillien ja mukien kaltaisista kertakäyttötuotteista myös esineisiin, joita pidetään joko turhina tai käyttöajaltaan lyhytikäisinä. Myös Burger King ja sen King Jr -ateriat leluineen mainitaan vetoomuksessa.
Lelujen, myös Happy Mealeista löytyvien, kierrätys on usein mahdotonta, sillä niissä on yleensä käytetty erilaisia muoveja tai muovin ja muiden materiaalien yhdistelmiä.
– Avaat muovipussin, jotta pääset käsiksi toiseen muoviesineeseen. Sitten sillä leikitään viisi minuuttia, jonka jälkeen se luultavasti päätyy roskikseen, kuvailee Rachael Wood WSJ:lle.
Woodin 7- ja 10-vuotiaat tyttäret laittoivat vetoomuksen alulle viime vuoden lopulla.
Vetoomus on saanut tukea esimerkiksi Britannia ympäristöministeri Therese Coffeylta, joka vaati viime lokakuussa McDonald'sia poistamaan lelut aterioistaan. Coffey on sittemmin tavannut yhtiö edustajia.