Kalajoella on kilpailtu tänä viikonloppuna maailmanhistorian toisissa hiekkahiihdon MM-kisoissa.
Reilut kuusikymmentä reipasta hiihtäjää syöksyi eilen lauantaina hiekan sekaan Kalajoella Pohjois-Pohjanmaalla.
Suksi ei juuri luistanut, mutta vauhti oli kova.
Vaaleaan peruukkiin sonnustautunut kokkolalainen Miika Ojala luonnehti lajia erittäin raskaaksi.
– Vähän jännitti, kun tultiin tänne ja täällä olikin kavereilla viimeisen päälle vehkeet ja hommat kunnossa. Jos mitali tulee maailmanmestaruuskisoista, ollaan vähintään tyytyväisiä, Ojala kommentoi MTV Uutisille.
Hiekkahiihdon MM-kisojen kilpailujohtaja Ida Meriläinen myöntää, että hiekkahiihto ei ole laji keveimmästä päästä.
– Kyllähän tämä on myös oikea treenimuoto. Moni vanha hiekkahiihtäjä on laittanut minulle viestiä, että näin on 90-luvulla harjoiteltu – ja itse asiassa mekin olemme.
Lue myös: Saanalla juhannusta juhlittiin ladulla – tiesitkö juhannushiihtojen aatteellisen taustan?
Suksen pohjassa vain naarmuja
Yksi kisan nuorimmista osallistujista, saarijärveläinen Alina Harju, kertoo saaneensa vinkin kisoista enoltaan viime vuonna.
– Eno näki ilmoituksen lehdessä ja kysyi heti, tulenko minä mukaan, ja kyllähän mää tulin.
Pyhäjärveläinen Jenna Rautiala kertoo maalissa, että suksi ei juuri luistanut, mutta eteenpäin päästiin.
Suksen pohjaa hän ei kertomansa mukaan käsitellyt kisaa varten mitenkään.
– Ei siellä ole mitään pohjassa. Oikeastaan vaan naarmuja.
Kalajoen Hiekkahiihdot järjestettiin Kalajoen Hiekkasärkillä ensimmäisen kerran viime vuonna 14. syyskuuta 2024.