Saanalla juhannusta juhlittiin ladulla – tiesitkö juhannushiihtojen aatteellisen taustan?

imgKatso raportti Kilpisjärven Saana-tunturilla järjestettävistä juhannushiihdoista!
Julkaistu 20.06.2025 23:02
Toimittajan kuva

Saara Rantanen

saara.rantanen@mtv.fi

Saanalla Lapissa on vietetty juhannusta perinteisin menoin, eli hiihtämällä. Saanan juhannushiihdot järjestettiin tänä vuonna 80. kertaa.

Saanan juhannushiihtojen osallistujien määrä vaihtelee vuodesta toiseen. 

Ennätysvuonna hiihtäjiä oli 140, mutta keskimäärin heitä on 60–70, ja niin tänäkin vuonna. 

Ladun pituus ja sijainti vaihtelevat vuosittain lumitilanteen mukaan. 

Tänä vuonna tiistaisen arvion mukaan ladun piti olla noin 200 metriä, mutta kun ratamestari ehti paikalle juhannusaattona, kivikkoa oli tullut esiin niin paljon, että rata jäi noin sataan metriin.

Lue myös: Vantaalla voidaan loihtia nyt kinoksia helteelläkin

Pitkä ja aatteellinen historia

Kaikki alkoi vuonna 1946 kun rajamies ja tunturiopas Yrjö Metsälä ajatteli, että olisi fiksumpaa harjoittaa liikuntaa tunturissa kuin juoda olutta hotellilla. 

Niinpä hän keksi juhannushiihdot.

– Aluksi hiihto oli keskiyöllä. Yrjö keräsi porukan ja vei heidät hiihtämään. Repussa oli sekuntikello ja palkinnot, nykyisten hiihtojen ratamestari Veikko Aaltonen Kilpisjärven Saana-veikoista kertoo MTV Uutisille.

– Taustalla oli raittiusaatetta, Aaltonen sanoo.

Alkuperäisen aatteen ajatuksia kannattelee nykyään ehkäisevää päihdetyötä tekevä Ehyt ry, joka on ollut hiihtojen yhteistyökumppani jo pitkään. 

Kisa-alue rakennettiin maastoon Saanalla Lapissa juuri ennen kilpailua juhannusaattona 2025.Kisa-alue rakennettiin maastoon Saanalla Lapissa juuri ennen kilpailua juhannusaattona.Saara Rantanen

Ajatus pysyy, käytännöt muuttuvat

Alkuperäinen ajatus keskiyön hiihdosta on vuosien mittaan vähin erin hylätty. 

Kun tapahtumasta on tullut kaikkien yhteistä lempeää hauskanpitoa, on aikataulua muutettu ihmisystävällisempään suuntaan.

– Lapsetkin pääsevät mukaan, kun hiihdetään päivällä, puheenjohtaja Antti Ohenoja Saana-veikoista kertoo.

Alkuperäisestä pidetään kiinni siinä, että hiihtokilpailu järjestetään nimenomaan juhannusaattona korkealla tunturissa.

Lue myös juttu vuodelta 2022: Tältä näyttää hiihtäminen juhannuksena – Kilpisjärven juhannushiihdolla on pitkät perinteet

Ilon puolella

Saanan juhannushiihdot ovat siitä erikoinen urheilukilpailu, että suorituspaikalla pääseminen vaatii huomattavasti kovempaa kuntoa kuin itse kilpasuoritus. 

Ja näitä kovakuntoisia Saanan rinteillä riittää. 

Tänä vuonna vanhin osanottaja oli 86-vuotias, ja nuorin reilusti alle kouluikäinen.

Suorituksissa pysyttiin ilon puolella, vaikka kaikille ei löytynyt sopivia välineitä, rata oli raskas ja voitelu useimmilla hiihtäjillä sangen epäonnistunut.

– Ai niin ja taas mä muistan, miten vihaan hiihtoa, huokaisi muuan rouva maalilinjan ylittäessään. 

Tosin hän oli tarponut kolme kilometriä ylös tunturin rinnettä vain saadakseen harrastaa hiihtoa.

Tuoreimmat aiheesta

Juhannus