Katsastusfirma järkyttyi opetuspolkimista: "Osa suoraan sanottuna hengenvaarallisia"

2:45
Ajokortti tulee pian kännykkään, näin sitä käytetään.

Autokoulu ja opetuslupaopetus muuttuivat viime kesänä yksivaiheisiksi. Opetusmäärät pienenivät ja harjoitteluvaihe sekä syventävä vaihe poistuivat. Tilalle tuli riskientunnistamiskoulutus, joka on suoritettava ennen ajokoetta. Samalla poistuivat opetuslupaopettajan teoriakoe sekä opetusauton muutoskatsastusvelvollisuus.

CityKatsastus Oy lähetti tiistaina mediatiedotteen, jossa se kertoo olevansa huolissaan ajo-opetuksessa käytettävien autojen opetuspolkimista eli etumatkustajan jalkatilan jarrupolkimista. 

– Pahimmillaan meillä vastaan tulleet tapaukset ovat olleet sellaisia, joissa opetuspoljin on asennettu autoon suoraan sanottuna aivan päin honkia. On esimerkiksi asennuksia, joissa poljinta ei ole ehkä säästösyistä esimerkiksi ruuvattu auton koriin kiinni lainkaan. Myös opetuspolkimen tuottama jarruvoima saattaa olla pahasti puutteellinen ja poljin kytketty niin, että auton jarruvalot jäävät esimerkiksi pysyvästi palamaan kun poljinta painaa, kertoo toimitusjohtaja Mika Kukkonen.

Opetuspolkimen saa asentaa myös itse, mikä ei Kukkosen mukaan ole minkäänlainen tae kunnolla tehdystä työstä.

– Osa asennuksista mitä näemme esimerkiksi vuosikatsastusten yhteydessä, on suoraan sanottuna hengenvaarallisia. Lainsäätäjä on kuitenkin näin halunnut ja sen mukaan tässä tietysti toimitaan.

– Traficomista kun tätä kysyy, niin vastaus kuuluu, että poliisi valvoo tienvarsitarkastuksissa. Ihan maalaisjärjellä voi tietysti miettiä, mikä se todellisuus sitten tien päällä on kun jopa meille tänne Helsingin Kehä ykkösen vieressä sijaitsevalle asemalle tuodaan opetusautoja joilla ei missään tapauksessa pitäisi lähteä ajoharjoitteluun edes maaseudun pikkuteillä.

CityKatsastuksen asemilla havaittuja vaarallisia vikoja opetuspolkimissa:

  • Opetuspoljin ei ole mitenkään kiinni korissa
  • Jarruvaikutus opetuspolkimesta on riittämätön
  • Jarruvalot palavat joko koko ajan tai jäävät palamaan opetuspoljinta käytettäessä
  • Opetuspolkimen vaijeri rispaantunut
  • Käyttö vaikeaa vääränlaisen sijoituksen vuoksi

Opetuspolkimen voi asentaa halutessaan itse. Lain mukaan asianmukaisesti asennettu ja toimiva opetuspoljin on ajokokeeseen pääsyn edellytys. Polkimen toimivuus voidaan testata myös poliisin tienvarsitarkastuksissa. Lisäpoljin ei myöskään saa häiritä ajoneuvon oman jarrupolkimen toimintaa millään tavalla.

Lähde: CityKatsastus

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja