Katsastusalalle tunkua: Valtaosa merkkikorjaamoista haluaa mukaan

Jopa 70 prosenttia merkkikorjaamoista harkitsee vakavasti katsastustoiminnan aloittamista, jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen uudeksi katsastuslaiksi. Asiasta kertoo Autoalan keskusliitto AKL.

Hallituksen esitys sallisi katsastukset autokorjaamoissa.

AKL:n toimitusjohtajan Pekka Rissan mukaan on kuitenkin toinen juttu, kuinka moni merkkikorjaamo lähtee lopulta mukaan katsastusbisnekseen. Asia riippuu kannattavuuslaskelmista.

Merkkikorjaamojen lisäksi katsastus kiinnostaa riippumattomia korjaamoja ja eräitä huoltoasemaketjuja. Alalle on tulossa tungosta, sillä katsastusasemia on tällä hetkellä Suomessa noin 330. Pelkästään merkkikorjaamoita on noin 600.

Autoala ja autoilijoiden etujärjestö Autoliitto kannattavat hallituksen esitystä. Autoala hakee lisää liiketoimintaa. Autoliitto odottaa, että lisääntyvä kilpailu pudottaa katsastusten hintoja. Hyviin katteisiin tottunut katsastusala vastustaa luonnollisesti esitystä ja arvioi, että seurauksena on pikemminkin hintojen nousu.

Suurimman katsastusyrityksen A-Katsastuksen mukaan katsastuksen hinta on selvästi Suomea korkeampi maissa, joissa katsastukset on sallittu myös autokorjaamoissa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat