Katainen: Kiitos pitkämielisyydestä

Kuuden puolueen hallituksen ohjelma on juuri valmistunut. Uuteen hallitukseen tulee 19 ministeriä. Jyrki Kataisen hallitus leikkaa muun muassa kuntien, armeijan ja kehitysyhteistyön menoista yhteensä noin miljardi euroa.

Ennen kuin sixpackin hallitusohjelma oli edes valmis, asiantuntijat ehtivät haukkua sen jo linjattomaksi kompromissiksi. Verotuksen linjaa pidetään varovaisena ja isot uudistukset puuttuvat.

– Tämä on kompromissi jota voidaan arvostella. Mutta se mikä tärkeintä - perusturvaan tulee suurin korotus kuin koskaan minun aikanani, sanoi vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

Kataisen mielestä hallitusohjelma on rohkea. Samaa mieltä oli Urpilainen.

– Tärkeää että hallitus on rohkea. Tavoite on viiden prosentin työttömyys joka on hyvin kunnianhimoinen tavoite, Urpilainen sanoi.

Katainen kiitti tiedotustilaisuudessa neuvottelukumppaneitaan.

– Haluan kiittää myös suomalaisia ihmisiä pitkämielisyydestä. Kuuden puolueen neuvottelut on aina kova koettelemus.

Vasemmistopuolueet yllättyivät

Vasemmistopuolueet ovat yllättyneitä siitä, että kokoomus on tullut paljon vastaan pienituloisten tukemisessa.

Sadan euron korotus perusturvaan astuu voimaan heti ensi vuoden alusta. Toimeentulotuen perusosa nousee kuudella prosentilla.

Leikkaukset otetaan tosissaan. Kuntien valtionosuuksista leikataan yli 600 miljoonaa, puolustusmenoista 200 miljoonaa - elinkeinotuista leikataan 110 miljoonaa.

Miniisterien palkoista leikataan viisi prosenttia - samoin puoluetuista.

Valmisteverot nousevat. Polttoaineiden veronkorotuksilla kerätään noin 250 miljoonaa - alkoholi- ja tupakkaveronkorotuksilla noin 150 miljoonaa. Yritysveroa alennetaan prosenttiyksiköllä 25 prosenttiin.

Pääomavero nousee 30 prosenttiin ja se muuttuu progressiiviseksi.

Katso Matti Maunun juttu (Kymmenen uutiset 17.6.2011)

Lue myös:

    Uusimmat