Kasvoissasi on "kuoleman kolmio" – älä koskaan poksauta finniä tästä kohtaa: "Teoriassa tappavaa"

Jokaisen kasvoista löytyy niin sanottu "kuoleman kolmio"!

Moni tietää, että finnit tulisi jättää rauhaan, vaikka niiden poksauttelemisesta saakin omituisen ihanaa tyydytystä. Men's Health -lehden mukaan tiettyihin kasvojen näppylöihin ei todellakaan kannata koskea, sillä jokaisen kasvoista löytyy niin sanottu "kuoleman kolmio"!

Aluetta kutsutaan myös "vaaran kolmioksi", ja se ulottuu suupielistä nenänvarteen. Ongelmia voi aiheuttaa alueen vilkas verenkierto, kertoo lääkäri Jeremy Brauer lehdelle. Tällä alueella kasvojen alueen verisuonet johtavat pään sisällä, aivojen lähellä sijaitsevaan onteloon.

Epäonninen finninpoksauttaja voi toiminnallaan aiheuttaa kasvoihinsa haavan. Kun aluetta koskee likaisilla sormillaan, voi kehittyä infektio.

– Jos tällä alueella olisi vakava ihoinfektio ja sitä ei hoidettaisi, ja tämän seurauksena se etenisi aivoihin, tämä voisi teoriassa olla tappavaa, Brauer kuvaa.

Finnin poksauttelu voisi siis teoriassa olla kohtalokasta, mutta oikeasti pokasauttelun vuoksi menehtyminen on äärimmäisen epätodennäköistä. Infektio ei päädy aivoihin nopeasti, vaan vaatii aikaa. Lisäksi tulehdusta voi hoitaa antibiooteilla, ja oireita olisi vaikea sivuttaa: niihin kuuluisi punotusta, turvotusta, kosketusarkuutta, eritteiden valumista ja verenvuotoa. Jos näppejään ei siis malta pitää erossa näppylöistä, ihon kuntoa kannattaa tarkkailla.

Myös leuan ja otsan finnien poksuttelu voi johtaa tulehdukseen, mutta veri ei kierrä näiltä alueilta yhtä suorasti aivoihin. Näppylöiden koskettelu voi silti aiheuttaa arpeutumista ja ihon värimuutoksia.

***


Lue myös:

    Uusimmat