Koronavirus jyllää maailmalla edelleen ja tällä hetkellä tartunnan saaneita on tilastoitu liki 72 000. New York Timesin mukaan jopa 10 prosenttia koko maailman väestöstä on jonkin tasoisessa karanteenissa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Suomessa Helsingin Sanomat.
Kiinassa Hubein maakunnassa useita suuria kaupunkeja on suljettu kokonaan. Lisäksi muualla maailmassa on toteutettu pienempiä karanteeneja, kuten Ranskassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.
Joissain kaupungeissa esimerkiksi julkinen liikenne ei toimi, eikä ulkona saa juuri liikkua, kun taas osassa karanteeneja on eristetty vain pieni joukko ihmisiä.
Lue myös: Elinkeinoministeri Lintilä varoittaa: Korona-epidemialla ennakoitua suuremmat vaikutukset suomalaisyrityksiin ja talouteen – "Uhkaavin tilanne, mitä on olemassa"
Miksi karanteenissa ollaan noin pari viikkoa?
Koronaviruksen itämisajan on arvioitu olevan noin seitsemän päivää, mutta jossain tapauksissa se on ollut pidempi. HUS:in infektioylilääkäri Asko Järvisen mukaan tartunta oli todettu myös 24 päivän itämisajan jälkeen.

