Maailmalla jylläävä koronavirus kylvää kauhua ja Kiinassa tartuntoja on raportoitu olevan jo yli 70 000. Nyt tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että sairaalahoitoa saavien joukossa on hyvin vähän lapsia. Asiasta kertoo Livescience.
Lieviä hengitystieoireita saaneita ei testata koronaviruksen varalta ja suurimmalla osalla lapsista on ollut vain vähäisiä ja nopeasti ohi meneviä oireita. Tutkijat ovat ymmällään.
Lue myös: Koronavirus lukuina: Katso tästä kuolonuhrit, tartuntamäärät ja levinneisyys
Sairaalahoitoon joutuva on keskimäärin 56-vuotias
JAMA kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan Wuhanin seudulla sairaalahoitoa tarvinneiden koronaan sairastuneiden keskimääräinen ikä oli 56. Sukupuolijakauma oli melko tasainen: noin puolet sairastuneista oli miehiä, puolet naisia.
Lapset saavat yleisesti ottaen virustartuntoja yhtä herkästi kuin aikuisetkin, mutta he toipuvat niistä nopeammin kuin vanhempansa ja isovanhempansa.
Tämä ilmiö on havaittavissa esimerkiksi vesirokon kanssa, joka on aikuisille paljon vaarallisempi kuin lapsille. Aikuisilla on 25-kertainen riski kuolla vesirokkoon lapsiin verrattuna.
Nyt ilmiö on havaittu myös koronaviruksen kanssa: suurin osa vakavasti sairastuneista tai kuolleista on ollut vähintään 49-vuotiaita.
Lasten oireet ovat olleet vähäisiä ja menneet nopeasti ohi.
