Karrin ja Riinan 5-vuotiaan pojan varvas joutui onnettomuudessa pyörän takarattaan ja ketjun väliin. Sairaalassa arvioitiin heti, ettei varvasta enää voida kiinnittää takaisin. Nyt elämä jatkuu yhdeksänvarpaisena.
Ensin oli rauhallista. Sitten alkoi kuulua hirmuinen huuto ja itku. Niin Karri Myyryläinen muistaa.
Oli elokuinen ilta perheen pihamaalla. Karrin vaimo Riina ei ollut kotona; perheen lapset leikkivät Karrin siivotessa pihaa.
– Pihatiellä isosisko oli pyytänyt poikaamme tarakalle istumaan, ja poika meni. Hän oli jotenkin varpaan laittanut niin, että kun tyttöni polkaisi pyörän liikkeelle lähtiessään ajamaan, varvas meni takarattaan ja ketjun väliin, Karri kuvailee.
Osasyy tilanteeseen oli lämmin, kesäinen sää. Sen vuoksi Karrin 5-vuotias poika oli aiemmin heittänyt kengät pois.
Onnettomuudessa ukkovarvas leikkautui kokonaan irti.
Lue myös: Saija, 35, kärsi vuosia omituisista oireista, jotka veivät jopa jalat alta ja sanat suusta – lopulta syy löytyi 27 vuoden takaa
"Huomasin, että nyt on käynyt aika pahasti"
Kuultuaan poikansa huudon Karri kiiruhti paikalle.
