Petran tyttäreltä puuttui syntyessään toinen käsi. Syyksi paljastui synnynnäinen käden amputaatio. Nyt tytär ja äiti kertovat, millaista elämä on yhden käden varassa.
Petra, 42, kertoo Lotan, 16, puuttuvan käden paljastuneen vasta synnytyksessä. Vauvalta puuttui kokonaan oikeanpuoleisen käden kämmen.
– Kun kätilö kertoi asiasta, järkytykseltäni ja synnytyksen jälkeisissä oloissa kysyin, jäikö lapsen käsi sisälle. Kämmenen puuttumista ei ollut huomattu ultrassa, joten se tuli puun takaa, Petra kuvaa MTV Uutisille.
Lotalla oli syntyessään rannenivel tyngän päässä ja nystyrät, kuin sormen alut. Kämmenen ja käden kehittymisen estymisen syyksi selvisi synnynnäinen amputaatio: jostain syystä toinen kämmen ei ollut kohdussa kehittynyt normaalisti. Käsi oli ehkä jäänyt sikiökalvoihin kiinni ja lakannut kehittymästä.
Petra suri alkuun sitä, ettei vauvalla ollut toista kättä. Millainen elämä hänelle nyt tulisi, yksikätisenä, Petra pohti.
Käsiproteesi ei ole aina ongelmaton
Petra sai kuitenkin pian huomata, että valoisa tyttövauva kehittyi normaaliin tahtiin. Lotta oppi kävelemään normaaliin tapaan, myöhemmin koulussa hiihti yhdellä kädellä ja on aina ollut ystävien ympäröimä.
– Kyllähän äidin huoli erityislapsen kohdalla on suurempi. Lotalla on sisaruksia, mutta olen aina muita lapsia enemmän huolehtinut siitä, miten Lotta pärjää.
Nyt Lotta on jo 16 ja ammattikoulussa.
– Lotta on äärimmäisen neuvokas. Hän laittaa napit, hiuksia ja irtoripset, siten miten nuoret nyt laittautuvat. Ihmettelen siinä vieressä, että miten ihmeessä hän tuonkin teki?
Lotan ollessa pienempi vanhemmat selvittivät, voitaisiinko Lotalle rakentaa uusi käsi. Ortopedin vastaus oli kuitenkin, ettei se ole mahdollista.
Lotta sai sen sijaan käsiproteesin, mutta aivan mutkaton sekään ei ole.
– Proteesista saattaa loppua pakkasella akku. Se saattaa tarttua Lotan kavereiden takin liepeisiin. Joskus on käynyt niinkin, että proteesi tippuu kädestä kaupassa, ja sitten minä poimin sen laukkuuni. Nämä ovat kummallisia ja tavallaan koomisia tilanteita, Petra kuvaa.
Raskainta Lotan vammassa on Petran mielestä ollut se, että Kelan suuntaan on joutunut jatkuvasti todistelemaan vammaistuen tarpeita. Lapsen etua on pitänyt jaksaa ajaa sinnikkäästi.
Petra kertoo, että he ovat olleet onnekkaita, kun Lottaa ei ole koskaan kiusattu käden takia. Hän kuvailee tytärtään sosiaaliseksi persoonaksi: Lotta saa ystäviä minne ikinä meneekään.
"Pienenä toivoin, että olisipa minulla toinenkin käsi"
Lotta puolestaan sanoo, ettei edes muista aikaa, jolloin hän huomasi olevansa erilainen kuin muut.
– Joskus pienenä toivoin, että olisipa minulla toinenkin käsi, mutta nykyään en edes halua toista kättä, Lotta kuvaa.
Lotta on omien sanojensa mukaan tottunut vammaansa niin, ettei se haittaa häntä. Kun asioille on aikaa, ne onnistuvat omalla tavallaan.
Joskus, jos vaikeuksia tulee eteen, hän kysyy apua perheeltä, ystäviltä tai poikaystävältä.
"En mieti, mitä muut minusta ajattelevat"
Muilla ihmisillä ei ole Lotan mukaan aina hienotunteisuutta, kun hän kulkee julkisilla paikoilla.
– Kurja puoli on se, että hihat roikkuvat ja kaupoissa on epäilty siksi varastamisesta. Ihmiset myös tuijottavat julkisilla paikoilla. En kuitenkaan anna näiden häiritä elämää enkä mieti mitä muut minusta ajattelevat, Lotta kertoo.
Tällä hetkellä Lotta opiskelee kokiksi, ja hän sanoo, että on onnellinen siitä, että voi opiskella kuten muutkin ikäisensä.
Arjessa vaikeuksia tuottavat lähinnä verhojen ripustaminen tai esimerkiksi pussilakanoiden vaihtaminen, mutta niistäkin selviää ajan kanssa.
– Proteesi on minusta hankala. Se tuntuu siltä kuin se olisi vain tiellä, Lotta pohtii.
