Karri Kivi hämillään mestarisuosikki Kärpistä – "Tosi outoa"
Vielä ennen kauden alkua Kärpät nostettiin SM-liigan suurimpien mestarisuosikkien joukkoon. Juuri nyt Kärpät herättää hämmennystä.
Seitsemän pelatun ottelun jälkeen oululaisjoukkue on sarjassa vasta sijalla 11. Se on kerännyt kasaan yhteensä kymmenen pistettä.
Viikonloppuna Kärpät hävisi sekä Tampereella että Oulussa Tapparalle. Huomioarvo kohdistui siihen, miten paljon maaleja Kärppien päähän nakutettiin viikonlopun tuplan aikana.
Tampereella Tappara painoi neljä osumaa. Oulussa kirvesrinnat takoivat peräti kahdeksan uunia.
– Jos katsoo viittä viimeistä peliä, niin heille on heitetty 8, 4, 2, 6 ja 4 maalia omiin. Ihan hirveitä määriä. Viimeisten viiden pelin keskiarvo on 4,8. Kärpillä! MTV Urheilun jääkiekkoasiantuntija Karri Kivi hämmästelee.
Kiven mukaan Kärpät on kiekottomana ”aivan hukassa”.
– Se, että heille ei ole oikein selvää se, kuka pelaa ketäkin, on tosi outoa. Toki, heillä on paljon uusia ulkomaalaisia ryhmässä mukana, mikä on oma juttunsa, mutta on tuo silti outoa noin kokeneen ryhmän kohdalla, Kivi ihmettelee.
Jutun yläreunan videolla on Karri Kiven poimimia esimerkkejä Kärppien sekaannuksista. Ensimmäisessä pätkässä näkyy se, miten Kärppien ruotsalaispuolustaja Victor Berglund on pahasti hukassa vastaiskun yhteydessä. Toisessa pätkässä Kärppien viisikko on aivan levällään omassa päässä. Tästä jatkona on se, miten aloituksen jälkeen Kärppien sentteri Patrik Virta kadottaa täysin oman miehensä.
– Nuo kolme kohtaa kuvastavat sitä, kuinka hukassa Kärpät on ilman kiekkoa pelatessa, Kivi taustoittaa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Yllätys lauantaina
Puolustusongelmien lisäksi Kivi hämmästelee sitä, mitä Kärpistä paljastui lauantain Oulun ottelussa.
– Kärpät pelasi vielä perjantaina kiekon kanssa varsin hyvin ja monipuolisesti. Lauantaina esimerkiksi avaaminen oli aivan paniikinomaista. Siinä oli hirveä ero perjantaihin nähden. En tiedä, että halusivatko he jotenkin näyttää tappion jälkeen vai mitä, mutta peli meni ihan koheltamiseksi. He yrittivät koko ajan mennä kauhean nopeasti ylöspäin. Peli oli täysin erilaista ja se meni paniikin puolelle. Se taas oli yllätys, Kivi huomioi.
Kiven mukaan Kärppien ongelmat heijastuvat joukkueen maalivahtiosastolle. Joskin sieltäkään ei ole tullut hirvittävästi apuja.
– Heidän molempien veskareidensa (Tomi Karhusen ja Niclas Westerholmin) selän taakse on painettu 3,5 osumaa per peli. Tuo kuvastaa paljon. Ei tuokaan osasto toimi, joten ei tässä ole kyse pelkästään kenttäpelaajista. Kärppien tasoisessa joukkueessa maalivahtien päästettyjen maalien keskiarvo pitäisi alkaa ykkösellä, Kivi näkee.
Miten koet, pitääkö Kärppien tekemisestä olla huolissaan, kun mietitään isoa kuvaa? Vai pitääkö joukkueelle antaa aikaa?
– Heillä on hyviä pelaajia ja kyllä puolustuspelaamisen saa kuntoon. Se vain tarvitsee hieman kuria, ryhtiä ja panostusta. Heillä on kokeneita jätkiä ja he tietävät itsekin sen, että pelkkä hyvä kiekolla pelaaminen ei riitä, Kivi vastaa.
Kärppien seuraava ottelu on ohjelmassa keskiviikkona, kun se kohtaa vieraissa HPK:n. Oululaisjoukkue jatkaa siitä Helsinkiin, missä se pelaa perjantain Hockey Night TV-ottelussa (MTV) HIFK:ta vastaan.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
15:20
Neljä keinoa suojata puhelin tietovarkauksilta
-
15:04
Poliisi epäilee kahta ukrainalaisnaista taposta Kainuussa – oikeus vangitsi kaksikon
-
15:03
Syyslomamatka ulkomaille? Helsinki-Vantaan ruuhkatiedot näkee jo kotona
-
14:53
Ex on Next: Kamppailu vaa'ankieliosavaltioista ja postiäänistä lähestyy kiehumispistettä
-
14:50
P. Diddyn oikeudenkäynti alkaa toukokuussa – musiikkimoguli pysyy vangittuna
-
14:47
Michelle ja Barack Obama julkaisivat rakkautta tihkuvan kuvan: "En olisi voinut pyytää parempaa puolisoa"
-
14:37
Kylian Mbappe kuvattiin Tukholman yössä – raivo repesi Ranskassa
-
14:29
Putin: Suhteet Iraniin ensisijaisia Venäjälle
-
14:24
Uutuuskirja: Marinin sisäpiirin "Projekti Nipsu" aikoi taivuttaa SDP:n Naton kannalle jo ennen sotaa Ukrainassa
-
14:23
Haluatko nähdä harvinaisen pyrstötähden? Pekka Pouta antaa vinkit bongaukseen
-
14:16
Koira repi naisen käden irti Australiassa
-
13:44
Puolustusministeri Häkkänen: Israelin toiminta täysin tuomittavaa ja laitonta
-
13:43
Perustelut Valkeakosken raiskaajan saamasta murhatuomiosta tulivat julki – "Osoittaa täydellistä piittaamattomuutta"
-
13:39
Yllätys TTK:n parinvaihtoviikon lähetyksessä – suosikkiartistit saapuvat esiintymään tanssien taustalle
-
13:19
Huuhkajilla on valtava heikkous, johon vastustajat iskevät kerta toisensa jälkeen – "Ratkaisi pelin"
-
13:12
Sari Essayah kommentoi viimein kohuttua eriävää Israel-mielipidettä sekä Palestiinan valtion tunnustamista
-
12:38
HPK purki pelaajasopimuksen – HIFK iski kiinni
-
12:22
Pekka Poudan sääkartta hohkaa lämpöä: "Se voi hämätä"
-
12:18
SM-liigan kokoonpanot: Ilvekselle ja Kärpille kovia menetyksiä
-
12:12
Hurrikaani Milton rikkoi sääennätyksiä, mutta tuhot näyttävät jäävän pelättyä pienemmiksi
-
Lataa lisää