Karmiva näky! Ihosyöpää ei hoidettu kolmeen vuoteen – miehelle kasvoi 14-senttinen "lohikäärmeen sarvi"

Brittimiehen selässä oli kasvanut kolme vuotta syöpä ennen kuin tautia alettiin hoitaa. Tuona aikana kasvaimesta oli ehtinyt muodostua ”lohikäärmeen sarvi” miehen alaselkään.

BMJ Case Reports -julkaisussa ilmestynyt tapausraportti osoittaa, että myös kehittyneissä maissa ihmisen terveysongelmat voivat jäädä huomiotta ja hoitamatta ilmaisesta terveydenhuollosta sekä syöpätietoisuudesta huolimatta.

Yleinen ihosyöpä oli kasvanut sarveksi

Tapausraportissa kerrotaan 50-vuotiaasta miehestä, joka teki fyysistä työtä. Miehen alaselkään ilmestynyt vamma oli kasvanut kolmen vuoden ajan. Kun mies viimein meni lääkäriin, hänellä diagnosoitiin levyepiteelisyöpä eli okasolusyöpä. Okasolusyövät ovat toiseksi yleisimpiä ihosyöpiä, joita löydetään Suomessa vuosittain noin 1700, kertoo Kaikki syövästä -sivusto.

Okasolusyövän oire on aluksi ihonvärisestä punertavaksi muuttuva kyhmy, joka kasvaa nopeasti, muuttuu karstaiseksi ja haavautuu, kertoo Terveyskirjasto. Brittimiehen tapauksessa syöpä oli ehtinyt kasvaa 14 senttimetrin mittaiseksi ja kuuden senttimetrin paksuiseksi ”lohikäärmeen sarveksi”.

VAROITUS: Alla oleva kuva voi järkyttää herkimpiä.

Koska ihon uloimmissa kerroksissa syntyvä ihosyöpä on useimmiten näkyvä, se havaitaan tavallisesti varhaisessa vaiheessa. Tällöin hoito on yksinkertaista ja ennuste hyvä. Myös brittimiehen tapauksessa suureksi kasvanut kasvain poistettiin leikkauksessa. Kirurgit joutuivat poistamaan leikkauksessa myös tervettä ihoa. Ihosiirteen potilas sai omasta reidestään.

Lääkärit yllättyivät, ettei okasolusyöpä ollut lähettänyt etäpesäkkeitä imusolmukkeisiin. Näin tapahtuu 2–5 prosentissa oksasolusyöpätapauksia.

Ihosyöpien ilmaantuvuus kasvussa

Tapausraportissa lääkärit huomauttavat, että ihosyöpien ilmaantuvuus lisääntyy kehittyneissä maissa. Tärkeimpiä ihosyövän riskitekijöitä ovat auringon ultraviolettisäteily, ihon palaminen, vaaleaihoisuus, runsasluomisuus ja epätyypilliset luomet, aiemmin annettu säde- ja solunsalpaaja hoito, immuunijärjestelmää heikentävä lääkitys sekä tietyt muut ihosairaudet.

Brittimiehellä ei ollut juuri okasolusyövälle altistavia tekijöitä. Mies kuitenkin tupakoi.

Vaikka tietoisuus ihosyövistä on hyvällä tasolla ja ne huomataan tavallisesti varhaisessa vaiheessa, osoittaa brittimiehen tapaus, että myös kehittyneissä maissa ihminen voi lipsahtaa terveydenhuoltoverkoston läpi.

Lue myös:

    Uusimmat