Kansainväliseltä hiihtoliitolta erikoista jahkailua Venäjän suhteen

Antti Pihlakoski kertoo yleisurheilun Venäjä-päätöksistä – ärähtää KOK:lle: "Kosiskelee takaisin" 9:36
Katso videolta: Antti Pihlakoski kertoi maaliskuussa yleisurheilun Venäjä-päätöksistä MTV Urheilulle ja ärähti KOK:lle.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS ei tee vielä päätöstä Venäjän tilanteesta. Asiasta kertoi Expressenille FISin varapääsihteeri Niklas Carlsson.

Venäjän ja Valko-Venäjän hiihtäjät ovat olleet suljettuina kaikista kansainvälisistä kilpailuista viime vuoden helmikuusta lähtien Venäjän aloitettua hyökkäysodan Ukrainassa. G7-maat kertoivat maanantaina, että ne ovat avoimia maiden paluun suhteen, mikäli Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijat kisaavat neutraalin lipun alla. 

Kansainvälinen hiihtoliitto järjestää torstaina kongressin, mutta keskiviikkona liiton korkein johto tapasi toisensa. Aiemmin keväällä väläyteltiin, että Venäjän ja Valko-Venäjän tilanteesta tehtäisiin päätös toukokuun kokoontumisessa. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan.

– Kysymystä tullaan käymään läpi, mutta kuten sanottua virallisesti sekä epävirallisesti, niin on parempi kertoa konkreettinen näkemys asiaan. Mitään mustaa tai valkoista ole tulossa, mitä teemme sen kanssa, olipa se sitten kyllä tai ei, Carlsson kertoi.

– Sen sijaan on luvassa prosessinomainen päätös siitä, kuinka aiomme käsitellä asiaa tulevaisuudessa, Carlsson totesi.

Maastohiihdon maailmancupin seuraava kausi käynnistyy marraskuun lopulla Suomen Rukalla.

Katso pääkuvan videolta: Antti Pihlakoski kertoi maaliskuussa yleisurheilun Venäjä-päätöksistä MTV Urheilulle ja ärähti KOK:lle.

Lue myös:

    Uusimmat