Mainos

Kännyköiden tietoturva ei huoleta suomalaista

Tuoreen selvityksen mukaan yli kolmannes suomalaisista ei vaihda matkapuhelimensa PIN-koodia pois tehdasasetuksesta.

Matkapuhelinten haittaohjelmat ovat edelleen harvinaisia Suomessa. F-Securen teknisen päällikön Erkki Mustosen mukaan Suomessa on havaittu tänä vuonna vajaat 400 erilaista haittaohjelmaa. Siitä, kuinka moneen kännykän käyttäjään ne ovat vaikuttaneet, ei ole tilastoa. Mustonen arvioi heidän olevan harvassa.

- Saastuneiden puhelinten määrä on vähentynyt viime aikoina, sillä uusien puhelinten saastuttaminen on aika vaikeaa.

Matkapuhelimen suurin turvallisuusriski on sen käyttäjä. Yleisimmin tietoturva on uhattuna silloin, kun puhelin katoaa. Yhä useammin puhelinnumeroiden lisäksi häviää myös kalenteri, muistikirja, valokuvia ja muitakin henkilökohtaisia tietoja.

Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliiton FiComin viestintäpäällikkö Nora Elers arvelee, että ongelmien vähäisyys ruokkii lepsua suhtautumista tietoturvaan.

Huolehdi matkapuhelimestasi kuin luottokortistasi

- Edes minä, joka olen lähellä näitä asioita, en ole koskaan nähnyt virusta.

FiCom teetti toukokuussa selvityksen suomalaisten suhtautumisesta matkapuhelinten käyttöön liittyviin tietoturvatilanteisiin. Selvityksen mukaan yli kolmannes suomalaisista jättää puhelimensa PIN-koodiksi tehdasasetuksen 0000 tai 1234.

- Matkapuhelin on silloin helposti varkaan käytettävissä, vaikkei se olisi katoamishetkellä edes päällä, Elers varoittaa.

Palvelujen lisääntyminen kasvattaa turvallisuusriskiä

Matkapuhelinpalveluiden lisääntyminen ja tietoliikennenopeuksien kasvu ovat lisänneet turvallisuusriskiä. Haittaohjelma voi iskeä silloin, kun puhelimesta otetaan yhteys ulkopuoliseen verkkoon eli siihen esimerkiksi ladataan tietoja internetistä tai siirretään tietoja toisesta laitteesta esimerkiksi Bluetoothin avulla.

Viestintäviraston IP-verkot -osaston päällikkö Sami Kilkkilä ei kuitenkaan usko, että internetin tietoturvauhat siirtyvät suoraan matkapuhelimiin, vaikka netissä surffailu kännykällä yleistyykin.

- Rikollisten on järkevämpi käyttää nopeita, kiinteitä ja koko ajan päällä olevia laajakaistayhteyksiä kuin mobiilidatayhteyksiä.

Avainasemassa tietoturvallisuuden lisäämisessä ovat matkapuhelinten käyttäjät. Käyttäjä myös yleensä vastaa haittaohjelmien seurauksista, esimerkiksi ohjelmien aiheuttamista laskuista.

FiCom julkaisi tänään yhdessä DNA:n, Elisan, Ericssonin, F-Securen, Nokian, TeliaSoneran ja Viestintäviraston kanssa päivitetyn Matkapuhelimen käyttäjän tietoturvaohjeen. Sitä saa operaattoreiden jälleenmyyntipisteistä ja kuluttajaneuvojilta ympäri Suomea. Ohje löytyy myös Viestintäviraston verkkosivulta.

Elersin mukaan lääkkeet parempaan tietoturvaan ovat yksinkertaiset. Kun ei asenna tuntemattomia ohjelmia eikä avaa tuntemattomia viestejä, säästyy jo monelta harmilta. Kun tuntematon laite yrittää ottaa Bluetooth-yhteyttä, kannattaa siirtyä toiseen paikkaan, jolloin yhteys katkeaa itsestään. Myös PIN-koodi kannattaa vaihtaa alkuperäisestä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.