Kanadan kultavalmentaja näpäytti kriitikoita – "Saan viimeisen naurun"

Kanadan jääkiekkomaajoukkue kulki vastoinkäymisten läpi maailmanmestaruuteen, päävalmentaja André Tourigny korosti. Hän vastasi myös "viimeisellä naurulla" joukkueen arvosteluun.

Ennen MM-turnausta Kanadan joukkuetta mollattiin. Ei ollut suuria tähtiä, nippua pidettiin Kanadan joukkueeksi vaatimattomana. Osa mollasi sitä jopa historian huonoimmaksi Kanadan MM-kisajoukkueeksi.

Nyt se joukkue on MM-kullat kaulassa. Kanadan päävalmentaja Tourigny sanoi mitalin tuntuvan upealta.

– Kuljimme vastoinkäymisten läpi, ihmiset sanoivat monia juttuja joukkueestamme. Tuntuu todella hyvältä olla täällä ja saada viimeinen nauru, Tourigny kertoi ilman, että toimittajat viittasivat joukkueen saamaan arvosteluun.

Aiemmin Kanadan apuvalmentajana toimineen ja täksi kaudeksi pääpuikkoihin nousseen Tourignyn mukaan ilman vastoinkäymisten läpi kulkemista ei voita. Hänen mukaansa hyvästä pelistä huolimatta tullut tappio lohkovaiheessa Sveitsille ja sen perään voittomaalikisan häviäminen Norjalle sytyttivät Kanadan ja se osoitti, millainen se on kipinän saadessaan.

– Pojat pysyivät yhtenäisinä.

Valmentajan mukaan joukkueesta paistoivat sitoutuminen ja etenkin johtajuus. Joukkueen kanssa käytiin jo ennen turnauksen alkua ensimmäisessä kokoontumisessa läpi halua voittaa, pelata merkityksellisiä pelejä ja olla lopussa laulamassa kansallislaulua.

"Päädymme kaikki johonkin rannalle"

Kanada löi loppuottelussa Tampereella Saksan 5–2, viimeinen osumista tyhjään maaliin. Kanadalla oli Saksaan nähden neljän tunnin lepoetu edellisen päivän välieräpelien jälkeen.

– Ehkä se teki eron. Jalat olivat raskaat tänään, ja oletan, että niin oli heilläkin. He pelasivat vähän myöhemmin, mikä osoittautui hyväksi asiaksi meille, Tourigny pohti.

Seuraavaksi on kuitenkin aika juhlia ja sitten myös huilata. Tourigny letkautti yrittävänsä bilettää niin kovaa kuin mahdollista.

– Nuo jätkät ansaitsevat sen (juhlimisen). He tulivat tänne, taistelivat yhdessä ja nyt he tulevat kulkemaan yhdessä ikuisesti.

Arizona Coyotesin NHL-päävalmentajana toiminut Tourigny laskeskeli, että kun joukkueen jäsenillä on vyöllä pitkä kausi, jopa yli 100 ottelun mittainen, kaikki tarvitsevat taukoa.

– Päädymme kaikki johonkin rannalle ja mietimme kultaamme. Niin teemme seuraavaksi, hän maalaili.

Lue myös:

    Uusimmat