Kanadan pakki ei uskonut, että tällaista tapahtuisi ikinä hänelle – luikautti juhlimisesta hilpeästi

Brad Hunt pelasi 34-vuotiaana ensimmäiset jääkiekon MM-kisansa ja hänestä tuli maailmanmestari. Kanadalaispuolustaja ei ollut uskonut, että tällaista voisi hänelle koskaan tapahtua.

Hunt on toki pelannut maailman kovimmassa kiekkosarjassa NHL:ssä jo pitkään, ensimmäisen kerran kaudella 2013–14, ja taalaliigaotteluita on kertynyt lähes 300 ottelun verran. Vaikka hänen kautensa Pohjois-Amerikassa ovat päättyneet monena sesonkina varhain, Kanadan kivikovaan maajoukkueeseen on ollit kaikkea muuta kuin helppo päästä.

Tänä vuonna Hunt kuitenkin siihen ylsi. Miehen tästä kaudesta alkaen edustama Colorado Avalanche putosi NHL:n ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, eikä Kanadalla ollut tällä kertaa vaahteranlehtien joukkueeksi nimekästä nippua.

Kisojen päätteeksi se joukkue oli kultamitalisti. Hunt saavutti täysosuman ensimmäisissä arvokisoissaan kokeneena, 34-vuotiaana pelaajana.

– En ajatellut tämän koskaan tapahtuvan. On uskomatonta, että tämä (kultamitali) on kaulassani, Hunt sanoi MTV Urheilulle, kun Kanada oli päihittänyt Saksan Tampereella MM-loppuottelussa 5–2.

Hunt kertoi pitävänsä Kanadan otteiden jännäämisestä lajista riippumatta, ja aiempia jääkiekon MM-kisojakin hän oli "totta kai" seurannut. Hänelle jo Kanadan joukkueessa pelaaminen oli mieletöntä.

– Se, että saan tulla tänne ja laittaa Kanadan paidan päälleni… minulla ei ole sanoja sille. Upeaa.

Hunt korosti, tarkemmin uransa vaikeisiin hetkiin menemättä, että on tärkeää painaa vastoinkäymisten läpi ilman että koskaan luovuttaa.

– Pysyt sitkeänä ja todella, todella uskot, että upeita asioita elämässäsi tulee tapahtumaan. Unelmista tulee totta. Olen osoitus siitä.

Kanada pani haisemaan

Huntilla oli maltillinen viesti monille, jotka kyseenalaistivat Kanadan joukkueen ennen turnausta.

– Hei, se on ok. En välitä siitä. Meillä oli uskoa pukukopissamme ja maassamme.

– Tämä on uskomaton kokemus minulle. Meillä on upea joukkue ja rakastin jokaista sekuntia sen kanssa.

Mitkä seikat tekivät Kanadasta niin hyvän joukkueen tässä turnauksessa?

– Se, miten tiivis joukkue olemme. Olemme täysin 1000-prosenttisesti joukkue, ja siksi uskoakseni voitimme.

Hunt jatkoi, että vahvasti joukkueena töitä paiskinut Kanada "pani haisemaan".

Kysymykseen siitä, miten Hunt aikoi maailmanmestaruutta juhlia, hän luikautti hilpeän vastauksen.

– Ehkä Coca-Colia tai jotain, mutta tulee todella hauskaa.

Tyler Toffoli: Näytimme epäilijöillemme 1:54
Kanadan kapteeni Tyler Toffoli: Näytimme epäilijöillemme.

Milan Lucic: Olen kiitollinen siitä, että pääsin edustamaan Kanadaa 2:28
Milan Lucic: Olen kiitollinen, että pääsin edustamaan Kanadaa.

Saksan tähtihyökkääjä sadatteli joukkueensa virhealttiutta MM-hopea kaulassaan 3:31
Saksan Dominik Kahun sadatteli joukkueensa virhealttiutta MM-hopea kaulassaan.

Saksan suomalainen apuvalmentaja Pekka Kangasalusta perkaa MM-finaalin käänteet 2:34
Saksan suomalainien apuvalmentaja Pekka Kangasalusta perkaa MM-finaalin käänteet.

Lue myös:

    Uusimmat