Kanadan GP aiheutti rajun palautetulvan – nyt puhuu kritisoitu F1-tuomari: ”Sattuu”

Kanadan GP:n draama johti sangen valtaiseen palautetulvaan. Kritiikin kohteeksi joutui erityisesti kansainvälisen FIA:n tuomaristossa mukana ollut Emanuele Pirro, joka myöntää yllättyneensä jälkipyykistä.

Tapauksen tausta löytyy tilanteesta, jossa Kanadan GP:tä johtanut Ferrarin saksalaiskuski Sebastian Vettel ajautui nurmikolle. Vettel palasi radalle suoraan kisassa toisena olleen Mercedeksen brittikuskin Lewis Hamiltonin eteen.

Vettel tuli suoraan ajolinjalle niin, että Hamiltonin oli pakko väistää häntä.

Tuomaristo täräytti tilanteesta viiden sekunnin aikarangaistuksen Vettelille, joka menetti tämän myötä voiton Hamiltonille.

Päätöstä kritisoitiin ankaralla kädellä. Muun muassa autourheilulegenda Mario Andretti nimitti ratkaisua ”anteeksiantamattomaksi”. Vuoden 1992 F1-maailmanmestari Nigel Mansell piti päätöstä ”todella häpeällisenä”.

Tuomariston puolustelijat ovat olleet vähissä. Yksi näkyvimmistä on ollut vuoden 2016 maailmanmestari Nico Rosberg, joka piti ratkaisua täysin oikeana.

Tämä sai kiitosta legendaarisen Le Mansin viisinkertaiselta voittajalta Emanuele Pirrolta, joka oli mukana Kanadan GP:n tuomaristossa.

– Onneksi olen saanut myös tukea F1- ja urheiluihmisiltä, Pirro sanoi FormulaPassionin mukaan.

– Se sattuu, että entiset huippukuskit kuten Mario Andretti ja Nigel Mansell ovat sanoneet mitä he ovatkaan sanoneet, Pirro jatkoi.

– Menneeseen nähden maailma on muuttunut, kisat ovat muuttuneet. Olen kilpailemisen fani ja ihailen Ferrarin historiaa. Olen harmissani siitä, että kilpailu päättyi tällä tavalla.

– Mutta kuten kaikki voivat ymmärtää, tuollaisia päätöksiä ei ole helppo tehdä. Urheilun eheyden on tultava kuitenkin kaikkea muuta ennen, Pirro kävi läpi.

Ferrari-kuski Vettel ajoi ruutulipulle ensimmäisenä, mutta voitto kääntyi Hamiltonille, joka pysyi viiden sekunnin aikaikkunan sisällä. 

Lue myös:

    Uusimmat