Kanadan nuorten jääkiekkomaajoukkue nousi otsikoihin MM-kisoissa epäurheilijamaisen käytöksen vuoksi. Toiminta jatkui aina Tshekkiä vastaan pelatussa ottelussa alkulämmittelystä viimeiseen kättelyyn, johon Kanadan pelaajat eivät saapuneet.
Jo alkulämmittelyssä nähtiin kanadalaisten epäurheilijamaista käytöstä. Kashawn Aitcheson luisteli tshekkiläisten kenttäpuoliskolle. Zayne Parekh puolestaan huitaisi Vojtech Ciharia ja joukkueen kapteeni Porter Martone tönäisi vastustajaa punaviivalle.
Martone itse löi ottelussa 7-5-maalin tyhjään verkkoon. Hän läppäisi osuman jälkeen Adam Novotnya takapuolelle ja alkoi huutamaan Tshekin vaihtoaitioon. Tilanteesta tuli Martonelle kahden minuutin rangaistus epäurheilijamaisesta käytöksestä.
19-vuotias Martone on nyt pyytänyt anteeksi käytöstään.
– Minun on pyydettävä anteeksi sitä, mitä tein eilen ottelun lopussa. Se ei ole hyväksyttävää ja sen kaltaista ei saa tapahtua. En toiminut joukkueen kapteenina hyvänä esimerkkinä muille pelaajille. Otan täyden vastuun teostani, Martone sanoi TSN:n Mark Mastersin mukaan.
– En saa käyttäytyä niin. Olen oppinut läksyn. Tykkään pelata rajalla, mutta menin liian pitkälle. Minun on otettava siitä opikseni ja pyydettävä anteeksi, Martone totesi TVA Sportsin mukaan.
Myös Kanadan jääkiekkoliitto pyysi lauantaina anteeksi, kun joukkue oli poistunut kansallislaulun jälkeen pukusuojiin kättelemättä Tshekin pelaajia.
– Kun kyse on Kanadasta, niin jos minulta kysytään, niin he menevät aina rajan yli. Se on suoraan epäurheilijamaista, sille ei ole mitään sijaa, Jonas Andersson sanoi SVT:llä.
Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF antoi jo varoituksen Martonelle hänen toiminnastaan lämmittelyn aikana. IIHF ilmoitti myös, että Kanadan joukkueen toiminta ottelun yhteydessä on ilmoitettu kurinpitolautakunnalle ja tapauksesta on aloitettu tutkinta.

