KalPa voitti tiistain SM-liigakierroksen ainoassa ottelussa Kiekko-Espoon jatkoajalla maalein 3–2.
Isäntäjoukkue KalPa aloitti maalinteon reilun yhdeksän minuutin pelin jälkeen, kun Lasse Lappalainen naulasi kiekon rysään Tim Söderlund Legerin ja Tuukka Korkiakosken esityöstä.
Söderlund Leger oli illan suurin tähti. Hän iski toisessa erässä KalPan 2–1-osuman vain kolme sekuntia ennen erän päättymistä. Jatkoajalla hän laukoi ratkaisun Joona Saarelaisen hienon tarjoilun päätteeksi.
Kesken kauden TPS:stä KalPaan siirtynyt Söderlund Leger on esiintynyt kuopiolaisten riveissä erinomaisesti. Hän on tehnyt nyt 11 KalPassa pelaamassaan ottelussa 13 (7+6) tehopistettä.
Ruotsalaishyökkääjä iski TPS:ssä 11 tehopistettä 35 ottelussa, joten hän on jo nyt tehnyt tällä kaudella enemmän pisteitä KalPassa kuin TPS:ssä.
KalPa nousi jatkoaikavoittonsa myötä sarjataulukossa kuudenneksi. Kiekko-Espoo puolestaan jatkaa yhdeksännellä sijalla.
