Kalle Rovanperä joutui maksamaan kokemattomuudestaan – väärä valinta paljastui heti ensimmäisellä erikoiskokeella: "Autoa oli vaikea ajaa"

Väärä rengasvalinta kostautui Toyotan Kalle Rovanperälle heti Sardinian MM-rallin alkajaisiksi.

Ralli alkoi reilun 12 kilometrin mittaisella pikataipaleella, joka tiedettiin jo ennakkoon erittäin vaikeaksi. Pätkä oli profiililtaan syheröinen, ja kuusinkertainen maailmanmestari Sébastien Ogier arveli sen olleen kapeampaa kuin mikään tie, jota hän on WRC-autolla ajanut.

Rovanperä oli ykkös-ek:lla kuudenneksi nopein. Hän hävisi pohjat tehneelle M-Sportin Teemu Suniselle 14,6 sekuntia, mutta toisaalta tallikaverit Ogier ja Elfyn Evans olivat vain reilun sekunnin nuorta suomalaista nopeampia.

– Tämä oli vaikein pätkä, jonka olen koskaan ajanut. Pitoa ei ollut ollenkaan, Rovanperä totesi ek:n maaliin päästyään.

Pidon puute johtui ennen muuta siitä, että hän oli tehnyt väärän rengasvalinnan. Rovanperä oli toisen Toyota-kuskin Takamoto Katsutan lisäksi ainoa WRC-kuljettaja, joka pakkasi aamun lenkille kovia renkaita. Rovanperä ja Katsuta päätyivät kolmeen keskikovaan ja kahteen kovaan renkaaseen.

Tällainen yhdistelmä tarkoitti sitä, että autossa oli kiinni aina vähintään yksi kova rengas.

– Autoa oli vaikea ajaa. Emme olisi tarvinneet kovaa rengasta ollenkaan, Rovanperä kertasi huoltotauolla WRC All Live -lähetyksessä.

Väärä rengasvalinta johtui Rovanperän kokemuksesta – tai paremminkin kokemattomuudesta.

– Käytän WRC-autolla ajaessani vielä vähän enemmän rengasta (kuin muut). Meillä ei ole kokemusta täältä, emmekä tienneet, miten paljon rengas kuluisi. Mutta selvää on, että keskikova olisi ollut oikea valinta.

Rovanperä oli tyytymätön myös autonsa säätöihin. Erityisesti hän olisi toivonut voivansa säätää autoa uusiksi kahdelle jälkimmäiselle erikoiskokeelle, jotka olivat samat kuin aamun kaksi ensimmäistä.

– En tuntenut oloa luottavaiseksi, enkä voinut ajaa niin kuin olisin halunnut. Aamupäivä oli vaikea, mutta toivottavasti iltapäivä on parempi.

–  Iltapäivän pätkät ovat ainakin jouhevampia ja nopeampia kuin aamun ensimmäinen. Iltapäivällä on nähdäkseni myös enemmän irtosoraa, ja se heti ensimmäinen ek on vaikea. Siellä on meillekin aurattavaa. Katsotaan, miten hoidamme sen.

Sardinian MM-rallin ohjelma:

PERJANTAI 9.10.
EK 5Sedini-Castelsardo 114,72 kmklo 17.14
EK 6Tergu-Osilo 112,81 kmklo 17.59
LAUANTAI 10.10.
EK 7Monte Lerno 122,08 kmklo 8.37
EK 8Coiluna-Loelle 115,00 kmklo 9.38
EK 9Monte Lerno 222,08 kmklo 11.07
EK 10Coiluna-Loelle 215,00 kmklo 12.08
EK 11Sedini-Castelsardo 214,72 kmklo 17.08
EK 12Tergu-Osilo 212,81 kmklo 18.02
SUNNUNTAI 11.10.
EK 13Cala Flumini 114,06 kmklo 9.15
EK 14Sassari-Argentiera 16,89 kmklo 10.08
EK 15Cala Flumini 214,06 kmklo 12.10
EK 16Sassari-Argentiera 16,89 kmklo 13.18power stage

Lue myös:

    Uusimmat