Kaleva: Painijasuuruus Eero Tapio, 81, on kuollut

Painijasuuruus Eero Tapio on kuollut, kertoo Kaleva. Hän oli lauantaina kuollessaan 81-vuotias.

Tapio kuului 1960-luvun lopun suomalaisten urheilusuuruuksien joukkoon. Kun Tapio 1967 voitti kreikkalais-roomalaisen painin alle 70-kiloisten maailmanmestaruuden Romanian Bukarestissa, hänet valittiin vuoden lopulla Vuoden urheilijaksi.

Eero Tapio sijoittui 1967 Suosituin suomalainen -äänestyksessä toiseksi presidentti Urho Kekkosen jälkeen.

Tapio voitti 1969 alle 74 kilon sarjan Euroopan mestaruuden. Samana vuonna hän otti sarjassa MM-hopeaa.

Lisäksi Tapio paini MM-pronssia 1965 ja 1966. EM-hopeaa hän otti 1967. Suomen mestaruuksia Tokion 1964 olympiakuutonen Tapio voitti neljä.

Muhoksella syntynyt, Haukiputaan Heittoa edustanut Tapio valittiin TUL:n parhaaksi urheilijaksi neljä kertaa.

Lue myös:

    Uusimmat