Kalajoen maastopalossa tuhoutui pääosin seurakunnan metsää, paloalueen koko tarkentunut

1:02
Kerroimme aiemmin: Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen kertoo, ettei ole törmännyt uralla yhtä vaikeisiin maastopaloihin: "Täytyy hattua nostaa".

Kalajoen metsäpalossa tuhoutui pääosin seurakunnan omistamaa metsää, kertoo Jokilaaksojen pelastuslaitos tiedotteessaan.

Paloalueen koko on tarkentunut noin 227 hehtaariin. Aiemmin paloalueen arvioitiin olevan noin 290 hehtaaria.

Paloalueesta 208 hehtaaria on seurakunnan metsiä ja 19 hehtaaria yksityisten metsänomistajien metsää.

Jokilaaksojen pelastuslaitos sammutti maastopaloa kahden viikon ajan. Sammutustöissä oli mukana henkilökuntaa myös muilta pelastuslaitoksilta sekä esimerkiksi Puolustusvoimien virka-apuosasto ja sopimuspalokuntien henkilöstöä.

Tulipalo syttyi Kalajoella Raution kylässä 26. päivä heinäkuuta. Jokilaaksojen pelastuslaitos lopetti sammutustyöt 9. päivä elokuuta. Tällöin jälkivartiointi siirrettiin maanomistajan vastuulle.

Pelastuslaitoksen mukaan palontutkinta on edelleen kesken ja sen tuloksista tiedotetaan myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja