Kalajoella Pohjois-Pohjanmaalla voimakkaasti levinnyt maastopalo on saatu rajattua ja palo on hallinnassa, kertoo Jokilaaksojen pelastuslaitos.
Suurimpana haasteena Kalajoen paloalueella on ollut maasto, joka on ollut muun muassa vaikeakulkuista.
– Palaneella alueella maasto on kivikkoista, louhikkoista, se on turveperäistä. Turveperäisyys tarkoittaa sitä, että se on voinut pureutua syvemmälle maaperään, pelastusjohtaja Jarmo Haapanen kertoo STT:lle tiistain puolella alkuyöstä.
Turveperäisen maaston vuoksi on mahdollista, että maassa voi olla kymmenien senttien syvyydessä vielä kyteviä pesäkkeitä, vaikka palo saattaisikin jossain kohtaa näyttää sammuneelta.
Syvälle pureutuneet pesäkkeet voivat ryöpsähtää vielä useiden vuorokausienkin kuluttua ja alkaa puskea savua ilmoille.
– Veikkaan oman kokemukseni perusteella, että siellä on vähintään vuorokausien työmaa odottamassa, että saadaan jälkisammutusvaiheessa kaikki pesäkkeet pimeäksi, Haapanen arvioi.
– Melkeinpä sellaista pientä paikallista kaatosadetta toivoisi sinne nyt lähipäivinä.
Merisää voi yllättää
Yön ajaksi sammutustöihin osallistuvaa henkilöstöä vähennetään, koska palon eteneminen on rauhoittunut. Enimmillään sammutustöissä paloalueella oli noin 75 ihmistä ja kaikkiaan sammutustöihin osallistuneen henkilöstön määrä lähenteli kahdeksaakymmentä.
