Kalajoella laaja maastopalo – kuvat ja videot paljastavat palon ja savupatsaan suuruuden

Laaja maastopalo levinnyt Kalajoella, sammutustyöt ovat käynnissä – katso video tapahtumapaikan liepeeltä 0:30
Laaja maastopalo levinnyt Kalajoella – katso video tapahtumapaikan liepeeltä.

Kalajoella Pohjois-Pohjanmaalla voimakkaasti levinnyt maastopalo on saatu hallintaan. Sammutustyöt jatkuvat pelastuslaitoksen mukaan läpi yön.

Tuulen tyynnyttyä pelastuslaitoksen tavoite on paloalueen rajaus, ettei palo aamulla tuulen uudelleen noustessa lähtisi enää leviämään.

– Voi sanoa, että palo on saatu hallintaan. Ensi yönä sammutustoimien pitää onnistua, ettei se huomenna lähde uudestaan palamaan, valmiuspäällikkö Markus Vehkoja Jokilaaksojen pelastuslaitokselta kertoi STT:lle maanantaina illalla.

 Palopaikka sijaitsee Raution kylästä noin 7 kilometriä lounaaseen. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kahden maissa iltapäivällä. Maastopalo levisi voimakkaimmillaan 500–600 metrin rintamalla, Jokilaaksojen pelastuslaitos tiedotti. Maastopalosta syntyi myös uusia paloja.

Paloalueen koko on tarkentunut hieman reiluun 60 hehtaariin, pelastuslaitos tiedotti myöhään maanantai-iltana.

–  Kivikkoista metsämaastoa, jota on hankala sammuttaa, Vehkoja sanoo.

Useita kymmeniä yksiköitä sammutustöissä

Jokilaaksojen pelastuslaitos kertoi seitsemän aikaan Twitterissä, että paikalla oli 24 ajoneuvoa ja noin 75 ihmistä sammuttamassa maastopaloa. Lisäksi kohteessa oli Rajavartiolaitoksen helikopteri. Kymmeneltä illalla palopaikalla oli yhä yli 70 ihmistä sammutustöissä.

Illalla sammutustehtäviin on saatu Rajavartiolaitoksen helikopterin lisäksi Puolustusvoimien helikopteri, pelastuslaitos kertoo. Lisäksi tehtävään on hälytetty Puolustusvoimien maastokelpoista kuljetus- ja maastopalokalustoa.

Yksi pelastuslaitoksen henkilöstöön kuuluva on loukkaantunut lievästi saatuaan toistakymmentä ampiaisen pistoa, Jokilaaksojen pelastuslaitos tiedottaa.

Maastopalon savua levinnyt naapurikuntiin saakka

Savunmuodostus maastopalosta on ollut runsasta. Savuhavaintoja on tullut muun muassa Nivalan ja Haapajärven suunnalta.

– Naapurikuntiin asti tullut Kalajoen savuja, Vehkoja kertoo. Syttymissyy arvioidaan myöhemmin, pelastuslaitos kertoo.

Pohjois-Pohjanmaalla on voimassa metsäpalovaroitus. 

*Päivitys kello 22.29: Juttuun lisätty kuvia ja videoita. Juttu myös päivitetty kauttaaltaan STT:n tiedoilla.

*Päivitys kello 23.16: Tarkennettu paloalueen kokoa ja lisätty tietoa kauttaaltaan. 

Lue myös:

    Uusimmat