Kaksi yhdysvaltalaista sai murhatuomion Italiassa poliisin puukotuksesta – kertoivat luulleensa poliiseja huumekaupasta suivaantuneiksi roistoiksi

Italialainen tuomioistuin antoi keskiviikkona kahdelle nuorelle yhdysvaltalaismiehelle elinkautiset vankeustuomiot toissa vuonna tapahtuneesta poliisin surmasta.

Toinen tuomion saaneista on 21-vuotias mies, joka on myöntänyt puukottaneensa italialaispoliisin. Yhdysvaltalainen oli ollut viettämässä kesälomaa Roomassa 20-vuotiaan ystävänsä kanssa.

Miehistä nuorempi auttoi kätkemään veitsen, minkä vuoksi hän sai Italian lain mukaan samat syytteet kuin ystävänsä.

Yhdysvaltalaisten mukaan kyse oli itsepuolustuksesta ja he olivat luulleet poliisien olleen roistoja, jotka kävivät heidän kimppuunsa epäonnistuneen huumekaupan vuoksi.

Kuollut poliisi sai Italiassa sankarin maineen, mutta samalla tapaus nosti esiin myös epäilyksiä poliisien toimista. Asian tiimoilta on puntaroitu muun muassa sitä, olivatko yhdysvaltalaisia lähestyneet henkilöt ilmaisseet olleensa poliiseja.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja