Karmea löytö italialaiselta huvilalta: Mafia oli valanut miehen elävältä betoniin – murhan tilannut ex-rakastajatar yritti paeta maasta

64-vuotias nainen halusi kostaa ex-miehelleen, joka oli aikanaan varastanut naiselta koruja. Nainen palkkasi Sisilian mafian tappaamaan miehen. Mafia teki työtä käskettyä ja perin karulla tavalla: valamalla miehen elävältä betoniin.

Mies, 41-vuotias albanialainen Lamaj Astrid, katosi vuonna 2013 jättämättä jälkeäkään. Tänä vuonna hänen ruumiinsa kuitenkin löydettiin seinäpilarin sisältä Senagosta, muutaman kilometrin päässä Monzasta.

Ruumis löydettiin, kun huvilaa oltiin remontoimassa tammikuussa, mutta viranomaiset kertoivat löydöstä julkisuuteen vasta perjantaina. Tapauksesta kertoo muun muassa Guardian.  

Tyypillinen mafian tapa

Murhasta syytetään neljää miestä, joilla on yhteyksiä mafiaan. Miehet on pidätetty ja heitä syytetään murhasta ja ruumiin kätkemisestä. Myös nainen on otettu kiinni, sillä hän yritti paeta maasta kuultuaan ruumiin löytymisestä.

Viranomaisten mukaan nainen ei ollut antanut miehelle anteeksi sitä, että tämä oli vienyt naisen koruja. 

Mies tunnistettiin pilarin onkaloista löytyneiden vaateriekaleiden avulla.

– Ruumiiden muuraaminen seinään on ollut hyvin tyypillinen Sisilian mafian tapa, kertoo historiaan perehtynyt Salvatore Lupo.  

Italialaislehdessä on julkaistu kuvia ja video huvilasta, josta ruumis löytyi. 

Muokattu 10.03.2019, kello 13:18: Mies valettiin betoniin. Jutussa luki aiemmin, että mies muurattiin betoniin. 

Lue myös:

    Uusimmat