Odotukset eilen Brasilian Belémissä alkaneelta YK:n ilmastokokoukselta ovat matalat, mutta valopilkkujakin on.
Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen sanoo suoraan, että eilen Brasiliassa käynnistyneeltä YK:n ilmastokokoukselta odotetaan "hyvin vähän".
– Odotukset on aika matalalla. Osittain sen takia, että kokouksen virallinen asialista on aika köykäinen, osittain jännitteisen maailmanpolitiikan tilanteen takia, Tynkkynen kertoi Huomenta Suomessa.
Pariisin ilmastosopimukseen sitoutuneilla mailla tämä vuosi on takaraja tuoda pöytään omat uudet päästötavoitteensa koskien vuotta 2035. Monilla tämä on edelleen tekemättä, toisilla tavoitteet ovat jääneet laihoiksi.
Lue myös: Ilmastokokous alkaa pienin odotuksin: "Luulen, ettei samppanjapulloja tarvitse avata"
Erot maiden välillä ovat suuria.
– Ehkä selvimmin se näkyy juuri kahden maailman suurimman saastuttajan eli Yhdysvaltain ja Kiinan välillä, Tynkkynen sanoo.
Yhdysvallat Trumpin johdolla on irtisanoutumassa Pariisin sopimuksessa kokonaan.
– Se ei lähetä ilmastokokoukseen edes mitään korkean tason valtuuskuntaa, vaan pyrkii päinvastoin purkamaan ilmastopolitiikkaa minkä parhaansa pystyy, Tynkkynen kuvailee.
– Kiina samaan aikaan on tuonut uudet päästötavoitteet pöydälle.
Tynkkysen mukaan Kiinassa esimerkiksi liikenteen sähköistyminen sekä investoinnit tuuli- ja aurinkovoimaan etenevät "kovaa vauhtia".
