Suomessa on tavattu koronaviruksen Intian virusmuunnosta yli kymmenessä tapauksessa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salminen THL:n tiedotustilaisuudessa tänään.
Hän sanoi, että kyseistä muunnosta on havaittu toistakymmentä, mutta tarkka luku on auki, sillä analyysit ovat vielä kesken.
Vaikka virusmuunnokset tarttuvat herkemmin kuin alkuperäinen virusmuoto, Salminen totesi, että virusmuunnoksistakin lähteneet tartuntaketjut saadaan kuriin tarkalla seurannalla.
Lue lisää: Koronatartuntojen lasku pysähtynyt – THL:n Salminen: "Tästä pitäisi päästä vielä alaspäin"
Hänen mukaansa uusia koronatartuntoja raportoidaan tänään 259.
THL arvioi, että kaikki halukkaat 16 vuotta täyttäneet ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksensa heinäkuun loppuun mennessä.
– Tavoite siitä, että kaikilla aikuisilla on mahdollisuus saada ensimmäinen rokoteannos heinäkuun loppuun mennessä, näyttää realistiselta, Salminen sanoi.
Koko maassa 70 vuotta täyttäneistä jo 90 prosenttia on saanut yhden rokoteannoksen, ja kaikista yli 16-vuotiaista 46 prosenttia.