Kadonnut ruotsalaistyttö löytyi Kolumbiasta

Ruotsalaiset ovat olleet huolissaan Latinalaisessa Amerikassa kadonneen ruotsalaistytön kohtalosta. Äiti menetti yhteyden 22-vuotiaaseen tyttäreensä kymmenen päivää sitten. Nyt hän on löytynyt Kolumbiasta, kertoo Expressen.

Julia Wendtin äiti vahvistaa GP-lehdelle, että hänen tyttäreensä on saatu yhteys kymmenen päivän hiljaisuuden jälkeen.

– Tuntuu mahtavalta, äiti totesi Expressenin mukaan.

Julia lähti joulupäivänä matkalle Väli-Amerikkaan. Hän lensi Ecuadoriin joogaamaan ja jatkoi matkaansa opiskelemaan espanjaa Kolumbiaan.

Matkan ensimmäisten kolmen kuukauden aikana hän piti tiiviisti yhteyttä perheeseensä. 18. päivä maaliskuuta hän katosi kuitenkin jäljettömiin.

Äiti kertoo Expressenin mukaan, että lähetti tyttärelleen useita viestejä. Myös sisarukset olivat yrittäneet tavoittaa Juliaa.

– Olimme huolissamme, kun huomasimme, ettei hän ole edes lukenut niitä. Eilen sain viestin pojalta, jonka Julia tapasi Ecuadorissa ja johon hän oli ollut päivittäin yhteydessä. Hän kertoi olevansa huolissaan, koska hänkään ei ollut saanut Juliaan yhteyttä.

Viime yönä sanomalehti El Columbiano kuitenkin kertoi, että oli saanut Juliaan yhteyden. Lehden mukaan tyttö oli ollut sairas ja alueella, jossa ei ollut internetyhteyttä.

– Olen ollut sairas ja joogaretriitissä, jossa ei ole nettiä. Kaikki ovat kohdelleet minua hyvin ja olen hyvässä kunnossa, Julia kertoi.

Tyttö lähetti aiheesta tänään viestin myös äidilleen.

Lue myös:

    Uusimmat