Kääriäinen: Varuskuntien lakkautukset yhä auki

Puolustusministeri ei halua ottaa kantaa kysymykseen varuskuntien lakkauttamisesta. Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan Jari Vilénin mukaan jo ensi vuonna on kuitenkin tarkoitus tehdä päätös kahden varuskunnan lakkauttamisesta.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen ei edelleenkään halua ottaa kantaa siihen, kuinka monta varuskuntaa Suomessa tulisi lakkauttaa.

Kääriäinen korosti TV1:n Lauantaiseurassa, että joka tapauksessa varuskuntien lakkauttamiskysymys tulee eduskunnan joidenkin valiokuntien käsiteltäväksi.

Puolustuministeri kertoi, että varuskuntien kehittämistä selvitetään parhaillaan. Selvitys julkistettaneen helmikuun puolivälin paikkeilla.

Kääriäinen muistutti, että jos kyse on useamman varuskunnan lakkauttamisesta, niin silloin hän ei tee yksin päätöstä. Silloin tarvitaan leveämpiä hartioita, joten asia menee valtioneuvoston käsiteltäväksi.

Hallitusta on arvosteltu siitä, ettei turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa puhuta mitään varuskuntien lakkauttamisesta. Kääriäinen kysyi, että miksi pitäisi. Hänen mielestään tämmöiset asiat ovat ministeriöiden käytännöllistä työtä. Sen hän myönsi, että asia varmasti kiinnostaa ihmisiä.

Kääriäinen ei pitänyt mitenkään ihmeellisenä asiana sitä, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ja puolustusvaliokunta ovat olleet hieman eri linjoilla selonteosta. Hänen mielestään tämä kuuluu nykyiseen uudenlaiseen keskustelukulttuuriin.

Rauhanturvalain muuttamisesta Kääriäisellä ei ole "kiihkokantaa". Hän kertoi kuitenkin olleensa taipuvainen ymmärtämään, että EU:n valtuutus riittäisi suomalaisille kriisinhallintatehtäviin, sillä EU ei voi toimia vastoin YK:n periaatteita.

Vilén hämmästelee Kääriäisen puheita

Eduskunnan suuren valiokunnan kokoomuslainen puheenjohtaja Jari Vilén tarttui tuttuun tapaansa oitis sanan säilään ja kommentoi Kääriäisen näkemyksiä.

Tiedotteesaan Vilén hämmästelee Kääriäisen jatkuvaa venkoilua puolustusvoimain varuskuntien lakkauttamisasiassa. Vilénin näkemyksen mukaan koko hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko siihen liittyvine rahoitusraameineen on rakennettu sen mukaan, että vuoteen 2012 mennessä puolustusvoimista vähennetään yhteensä 1200 henkilötyövuotta.

- Varikkojen määrä on tarkoitus vähentää 15:stä kymmeneen ja varuskuntien osalta on tarkoitus tehdä vuonna 2005 päätös kahden varuskunnan lakkauttamisesta. Lisäksi vuonna 2008 tehdään päätös vielä kahden varuskunnan lakkauttamisesta. Edelleen vuoteen 2008 mennessä lakkautetaan myös kaksi rajavartioston varusmieskoulutusyksikköä, hän laskee.

Vilénin mielestä epävarmaa on vain se, riittävätkö nämäkään rationalisointitoimet yhdessä muiden suunniteltujen henkilöstövähennysten kanssa puolustusvoimille.

Hän varoittaa, että edessä voi olla vielä muita säästötoimia, esimerkiksi ulkoistamisia ja henkilöstön vähennyksiä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat