Liikenne kaakkoisrajalla on hieman piristynyt eilisestä alkaen, mutta vuodenvaihteen matkustajamäärät ovat loppukiristä huolimatta jäämässä noin 40 prosenttia kahdesta edellisvuodesta.
Vain muutaman auton jono maahantulevassa liikenteessä ja lähes autio upouusi passintarkastuskenttä. Siinä aamupäivän liikennetilanne Imatran raja-asemalla Svetogorskia vastapäätä. Iltapäivällä vähän vilkkaampaa. Vuosi sitten kukaan ei olisi uskonut tällaiseen.
Miehiä joka koppiin
Lauantain ja sunnuntain piti olla kaikkein vilkkampia liikennepäiviä kaakkoisrajalla, mutta harmaata kokonaiskuvaa nekään eivät enää pelasta. Liikenne on jäämässä jopa puoleen viime vuodesta ja selvästi pienemmäksi siitäkin mihin Rajavartiolaitos varautui esimerkiksi työvoimatarpeessa.
– Joka koppiin olisi miehiä laittaa, mutta nyt liikenne on mitä on. Katsotaan saadaanko kaikille jotain tekemistä, pohti vuoropäällikkö, ylirajavartija Ismo Hellsten passintarkastuskentällä.
– Tuliko palkattua liikaa väkeä?
– No näin vois ajatella, että nyt ehkä näissä vuoroissa saattas olla vähän liikaakin, Hellsten myöntää.
Ristisanatehtäviä ratkomaan
Syy ei ole vuoropäällikön. Tapansa mukaan suomalaiset aikoivat hoitaa ruuhkaliikenteen mallikkaasti ilman jonotusta, mutta nyt ruuhka vain jäi puuttumaan ja vähemmälläkin työvoimalla olisi pärjätty.
– Tarvitaanko rajamiehille ristisanatehtäviä lähiviikkoina?
– Onpahan kerrankin aikaa koulutukseen, Hellsten ehdottaa ja kiertää kysymyksen.
Kaakkois-Suomen rajavartioston yleisjohtaja Mikko Lehmus arvioi, että tänään lauantaina esimerkiksi Imatralla jäädään 5000-7000 matkustajaan. Vuosi sitten luku oli noin 15 000.
– Ei voida sanoa, että rajalla olisi hiljaista. Eilen perjantaina koko rajavartioston alueella tehtiin 27 000 rajanylitystä, kun normaalina arkipäivänä luku on 15-17 000. Mutta viime vuosien luvuista jäädään kauas, majuri Lehmus laskee.
