Juuri ennen Taylor Swiftin konserttia kuolleen fanin kuolinsyy vuoti julki

23-vuotias opiskelija Ana Clara Benevides Machado kuoli marraskuussa juuri ennen poptähti Taylor Swiftin The Eras Tour -kiertueen konserttia. 

Vuotanut oikeuslääketieteellinen raportti osoittaa, että poptähti Taylor Swiftin fanin opiskelija Ana Clara Benevides Machadon, 23, kuolinsyy juuri ennen Rio de Janeiron konserttia marraskuussa oli lämpöuupumus.

CNN Brasil sai raportin käsiinsä, muttei voi vahvistaa itsenäisesti oikeuslääketieteellisen raportin aitoutta.

Asiasta ovat uutisoineet muiden muassa The Associated Press ja People

Oikeuslääketieteellisessä raportissa kerrotaan yksityiskohtaisesti, että Machado altistui äärimmäiselle ympäristön kuumuudelle. Lopulta hän kuoli sydän- ja hengityspysähdykseen. Raportin mukaan Machado ei ollut käyttänyt alkoholia tai huumeita, eikä hänellä ollut mitään muuta tilaa ennakkoon. 

Machadon kuolemaa seuraavana päivänä tapahtuman järjestänyt Time4Fun -yritys antoi lausunnon, jossa se pahoitteli Machadon kuolemaa ja sanoi, että ensihoitajat auttoivat häntä paikan päällä ennen kuin hänet vietiin sairaalaan, jossa hän kuoli tuntia myöhemmin.

Rio de Janeiron osavaltion poliisi ei julkaise lääketieteellisiä tietoja yleisölle, mutta poliisin edustaja kertoi CNN:lle, että tapahtuman järjestäjiä kutsutaan kuulusteluihin tutkinnan edetessä.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat