Jussi Kärjen kommentti: Niinistö nousi raskaaseen sarjaan – Perutaanko presidentinvaalit? No, ei

Presidentti Sauli Niinistö on tavannut muutaman kuukauden aikana neljän supervallan johtajat ja selviytynyt kunnialla Donald Trumpin kättelystä ja lipsautuksista. Niinistön ylivoima ja ylistäminen kotimaassa ovat jo sitä luokkaa, että ensi tammikuun presidentinvaalit ovat nyt entistäkin tärkeämmät, kirjoittaa MTV Uutisten politiikan päällikkö Jussi Kärki.

Omat ja vieraat kehuvat, että Niinistö hoiti tyylikkäästi harvinaisen vierailun Valkoisessa talossa. Kokemus ja juristin harkintakyky näkyivät, kun isäntä järjesti tapojensa mukaan muutaman yllätyshetken hävittäjäkaupoista ja kahden vaalean suomalaistoimittajan näkemisestä yhtenä.

Kuvat Niinistöstä USA:n, Venäjän, Kiinan ja Japanin johtajien rinnalla hivelevät suomalaisia. Ne ovat tärkeitä hetkiä pienelle kansalle. Trumpiakin on mollattu ja manattu vuoden päivät, mutta silti moni janosi Trumpilta edes muutamaa kehuvaa sanaa. Ja tulihan niitä.

Trumpin tapaamisen jälkeen Niinistö on siirtynyt presidenttikisassa lopullisesti painimaan eri sarjaan kuin kilpailijansa. Muiden ehdokkaiden on syksyn, talven mittaan kiskottava Niinistö tavallisten kuolevaisten joukkoon.

Niinistön rajumpi haastaminen kysyy rohkeutta ja se on helpommin sanottu kuin tehty. Olen muutaman kerran arvostellut kansan suosiossa purjehtivaa henkilöä tai yritystä - ja palaute lukijoilta ja katsojilta on ollut superjyrkkää.

SuomiAreenalla kesällä oli ilmassa sankkaa ihailua, kun 5000 ihmistä kuunteli Porin torilla presidentin tenttausta. Sitä voisi kutsua jopa Sauli-ilmiöksi. Minäkin sain presidentin siiveellä porilaismummon kutomat villasukat.

Kuka sitten on uskottava haastaja, joka voisi horjuttaa istuvan presidentin tasapainoa ja saada hänet hieman ärtymään?

Lataan painetta keskustan Matti Vanhaselle, jolla pitkäaikaisena pääministerinä on asiat parhaiten hanskassa. Samaisella SuomiAreenalla olin havaitsevinani, että Vanhasen piikit tuntuvat Niinistössäkin. Vanhasen pitäisi enää keksiä, mistä hän voisi olla eri mieltä presidentin kanssa.

Toinen ärhäkkä haastaja tulee olemaan perussuomalaisten Laura Huhtasaari, omassa asiassaan. Ennusmerkit näyttävät, että koiran kanssa rajoja vartioivan Huhtasaaren kampanjasta on tulossa hurja ja jopa uhkaavan pelottava.

Kolmas varteenotettava haastaja, joka voi tökkiä tuntuvasti Niinistöä, on SDP:n ehdokasehdokas Maarit Feldt-Ranta. SDP valitsee presidenttiehdokkaansa ensi lauantaina Jyväskylässä, jossa julkistetaan jäsenäänestyksen tulos.

Vihreiden Pekka Haavistolla on totta kai vanhaa laajaa kannatuspohjaa, mutta hänen persoonaansa on vaikea kuvitella kunnon matsiin Niinistön kanssa. Siistin sivistynyttä oli viimeksikin.

Iltapäivälehtien kyselyissä Niinistö on ollut murskaavan ylivoimainen, tosin hänen kannatuksensa on niissä tullut alaspäin 72 prosentista 60 prosenttiin. Näillä luvuilla Niinistö menisi kirkkaasti läpi jo ensimmäisellä kierroksella tammikuun lopulla. Näin tuskin tapahtuu.

SDP:llä ja perussuomalaisilla ja miksei myös keskustalla on puolueina paljon pelissä presidentinvaaleissa. Kunniakas kakkossija helpottaisi näiden puolueiden puheenjohtajien asemaa, siksi kampanjat tehdään tosissaan Niinistön ylivoimasta huolimatta.

Kansalaiset ansaitsevat kunnollisen, avoimen keskustelun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ainakin kuuden vuoden välein. Ja juuri nyt turvallisuus, niin sisäinen kuin ulkoinen, ovat ihmisten huolena enemmän kuin pitkiin pitkiin aikoihin.

Presidenttikisan haastajien, kuuden-seitsemän urhoollisen, tehtävä on tärkeä ja jalo. Demokratian toimivuuden nimissä supersuosittu Niinistö on pantava lujille, hän sen kestää kyllä. 

Lue myös:

    Uusimmat