Leijonien kevään 2011 maailmanmestarihyökkääjä Juhamatti Aaltonen vaihtaa osoitetta. Aaltonen, 38, jättää nykyisen joukkueensa Esbjerg Energyn tämän viikon päätteeksi. Toisin kuin tanskalaisseura väitti, Aaltonen ei välttämättä palaa Suomeen.
Aaltosen ja Esbjergin sopimus päättyy sunnuntaina eli 11. helmikuuta. Tanskalaisseura kertoi verkkosivuillaan, että kokenut hyökkääjä palaisi Suomeen.
Tämä ei ole kuitenkaan lainkaan varmaa.
– Eihän ne tiedä, että mihin olen menossa. Ne varmaan luulivat, että olen suomalaisena menossa Suomeen, Aaltonen oikoi väitettyjä tietoja MTV Urheilulle.
Taiturimaisen hyökkääjän uusi osoite selviää ensi viikon aikana.
Euroopassa yleinen siirtoraja tulee vastaan 15.2, eli ensi torstaina.
Aaltonen on pelannut Esbjergin riveissä seitsemän ottelua, joissa hän on nakuttanut tehot 3+6=9.
Aaltonen aloitti kautensa tshekkiläisen BK Mlada Bloeslavin paidassa. Osapuolet päätyivät kuitenkin joulukuussa eri teille ja Aaltoselle alettiin etsiä uutta joukkuetta.
Iistä kotoisin oleva hyökkääjä teki lopulta pätkäsopimuksen tanskalaisseura Esbjerg Energyn kanssa.
Aaltonen pelasi vielä viime kaudella Suomessa, kun hän toimi Mikkelin Jukureiden kapteenina. Hän on pokannut urallaan maailmanmestaruuden lisäksi olympiapronssia sekä kolme SM-kultaa.
Uusimmat
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
Lataa lisää