Mainos

JSN: Kauhajoen kouluampujan videoita sai näyttää uutisissa

Kauhajoen kouluammuskelijan tekemät internetvideot sai Julkisen sanan neuvoston mukaan näyttää television uutislähetyksessä. Julkisen sanan neuvosto antoi tänään Neloselle videoiden näyttämisestä vapauttavan päätöksen.

Nelonen käytti ampumispäivänä syyskuussa uutislähetyksessään ampumaharjoituksia kuvaavia videoita, jotka ampuja Matti Saari oli tehnyt ja laittanut internetiin ennen tekoaan. Videoita ei ollut käsitelty.

Julkisen sanan neuvostolle tehtiin videoiden näyttämisestä kantelu, sillä kantelijan mukaan jo internetistä poistettujen videoiden näyttäminen osana uutista ei ollut hienotunteista varsinaisia kuolonuhreja ja omaisia kohtaan. Kantelijan mielestä uutinen antoi sen kuvan, että ampujasta tehtiin sankari ja hänen ajamansa asia hyväksyttiin.

Nelosen mukaan videoita sisältänyt juttu ei kuitenkaan ollut uutisointia rikosten uhreista, vaan poliisin toiminnasta ennen ampumista ja Saaren nettiprofiilista. Jutussa kerrottiin muun muassa, kuinka ampumista kuvaavat videot saivat poliisin kiinnostumaan Saaren toimista. Näin videoilla oli Nelosen mukaan tiedonvälitystehtävä.

Julmistakin asioista voi kertoa

Neuvoston mukaan tiedotusvälineiden velvollisuus on kertoa Kauhajoen ammuskelun kaltaisesta tapahtumasta kaikki olennainen ja julmiltakin tuntuvat tosiasiat, vaikka ne herättävät voimakkaita tunteita ja jopa vastustusta. Näin Nelonen ei videot esittäessään rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Neuvoston mukaan Nelosen esittämät videot toivat ihmisille olennaista tietoa kokonaisuuden hallintaan. Se katsoi, että internetpalvelimelta poistettujen videoiden näyttämisellä yleisö pystyi muodostamaan kuvan poliisin toiminnasta ennen ampumisia.

Lisäksi videot paljastivat ampujan persoonan ja kasvot niitä mystifioimatta.

Neuvosto kuitenkin muistuttaa, että toimitusten on harkittava erityisen tarkkaan, julkaistaanko sellaista aineistoa, jonka joukkosurman tai itsemurhan tehnyt on itse tuottanut. Neuvosto katsoo, että tällaista aineistoa esitettäessä voidaan helposti levittää tuhoisia malleja muiden käyttöön.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.