Riskiryhmään kuuluva Kaapo Kakko, 19, saattaa päätyä kohta koronapesäkkeen keskelle – "Pitää katsoa, ettei ole ihmisten ilmoilla"

Jääkiekkoliiga NHL on tekemässä paluuta tositoimiin koronaviruspandemian tuoman tauon jäljiltä. Eteen on tulossa mutkikkaita tilanteita. Yksi näistä liittyy New Yorkiin, minne suomalaishyökkääjän Kaapo Kakon pitäisi palata, kun hänen edustamansa New York Rangers aloittaa taas joukkueharjoitukset.

Rangersin kotikaupunki New York on ollut yksi maailman pahimmista koronapesäkkeistä. Pelkästään New Yorkissa on todettu noin 29 000 koronavirukseen viittaavaa kuolemaa.

– Kyllähän siellä tilanne on paljon pahempi kuin Suomessa. En mä sitä sillä tavalla ole miettinyt sen enempää. Koittaa katsoa, että ei liikaa liiku ihmisten ilmoilla ja pitää huolta omasta terveydestään, Kakko sanoo MTV Urheilulle.

Kakko, 19, kuuluu riskiryhmään, sillä hänellä on ykköstyypin diabetes.

Huippulupaava suomalaishyökkääjä ei halua lähteä sen suuremmin linjaamaan sitä, että onko NHL:n paluuaikeissa järkeä vai ei.

– Fanit haluavat varmasti nähdä pelejä. Ja totta kai pelaajat haluavat aina pelata, mutta terveys edellä mennään. En mä viiti ottaa tuohon sen enempää kantaa, Kakko pyörittelee.

Jäällä

Kakko palasi nopeasti Suomeen sen jälkeen, kun NHL päätti lyödä pelit jäihin.

Suomessa Kakko on turvautunut lenkkeilyyn ja kaikkeen siihen, mitä ”kotona voi tehdä”.

– Vähän on joutunut soveltamaan. Nyt on yksi jäähalli auennut Turussa, niin on päässyt käymään jäällä silloin tällöin.

Kakon mukaan Rangers on ollut aktiivisesti yhteydessä häneen. Sen lisäksi Rangersin joukkue on pitänyt yhteisiä palavereita päivittääkseen nykytilannetta.

Suomen aikaan lauantain vastaisena yönä NHL kertoi, että se on päätymässä 24 joukkueen pudotuspelisysteemiin. Tämä on se malli, jolla NHL on tekemässä paluun tositoimiin.

Kakko odottaa tilanteen kehittymistä Turussa.

– Sitten kun käsky käy, niin sitten lähdetään pelaamaan, Kakko sanoo.

Kakon ajatuksia luvassa tämän illan Tulosruuduissa kello 19.20 ja 22.25.

Lue myös:

    Uusimmat