Satojen vuosien perinne jatkuu tänäkin vuonna.
Joulunvietto käynnistyy Suomessa puoliltapäivin, kun Turussa julistetaan joulurauha.
Perinne on säilynyt lähes katkeamattomana 1300-luvulta lähtien. Historian saatossa on ollut joitain aikoja, jolloin joulurauhan julistus on jäänyt pois. Näin kävi esimerkiksi 1700-luvun julmina isovihan vuosina sekä talvisodan aikana, jolloin Neuvostoliiton pommitusten pelossa vähennettiin yleisötilaisuuksia.
Joulurauhan julistus radioitiin ensimmäistä kertaa vuonna 1935.
Joulurauhan julistaa Brinkkalan talon parvekkeelta Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen.
Tänä vuonna myös presidentti Alexander Stubb ja hänen puolisonsa Suzanne Innes-Stubb saapuvat Turun Vanhalle Suurtorille kuuntelemaan joulurauhan julistuksen.
Nykyisen joulurauhan julistuksen sanamuodon väitetään pohjautuvan kuningatar Kristiinan käskykirjeeseen 1640-luvulta.
Vanhin Turusta löytynyt julistuksen kopio on vuodelta 1834. Se oli kirjoitettu ulkomuistista Turun palon jälkeen.
