Joulun pyhät kasvattavat asiattomien hätäpuheluiden määrää

Joulun pyhät ja vuodenvaihde näkyvät hätäkeskuksiin tulevien hätäpuheluiden määrässä. Hätäkeskuslaitoksen mukaan ongelmana ovat lukuisat hätäkeskukseen kuulumattomat puhelut, jotka kuormittavat hätänumeroa ja viranomaisia.

Muun muassa pitkät vapaat ja alkoholin käyttö lisäävät asiattomien hätäpuheluiden määrää. Hätäkeskuslaitos muistuttaa, etteivät kaikki ongelmatilanteet vaadi hätänumeroon soittoa.

- Näin joulun alla on hyvä muistaa, että uuden vuoden yönä hätänumerosta 112 ei tule kysellä ilotulitteiden käyttölupaa. Paikalliset pelastuslaitokset antavat ilotulitteiden käytön opastusta tarvittaessa. Myös Turvatekniikan keskuksen internet-sivuilta löytyy hyviä turvallisuusohjeita, joihin kannattaa perehtyä etukäteen, opastaa Hätäkeskuslaitoksen toimialapäällikkö Pertti Mäenpää .

Kiireetöntä avuntarvetta varten on tarjolla myös useita erilaisia auttavia puhelimia, joihin voi ottaa yhteyttä. Esimerkiksi yksinäisyyteen ja ahdistuneisuuteen liittyvissä asioissa voi soittaa erilaisten kansalaisjärjestöjen auttaviin puhelimiin ja saada niiden kautta keskusteluapua.

Hätänumeroon kuulumattomat puhelut lisääntyvät joulun ja uudenvuoden juhlinnassa lisäten hätäkeskuspäivystäjien ja yhteistyöviranomaisten työkuormaa.

- On hyvä tiedostaa, että asiattomiin soittoihin käytetty aika on aina pois todellisten hätäpuheluiden käsittelyajasta ja voi pahimmassa tapauksessa viivästyttää hädässä olevan henkilön avunsaantia kohtalokkain seurauksin, Mäenpää muistuttaa.

Kynttilät ja perheväkivalta aiheuttavat hätätilanteita

Vaara- ja hätätilanteilta ei koskaan voida täysin välttyä, vaikka suurin osa suomalaisista juhlii joulua hyvin rauhallisesti.

- Kotona vaaratilanteita aiheuttavat esimerkiksi varomaton kynttilöiden polttaminen, kinkun paistaminen ja perheväkivallan lisääntyminen. Juhlinta yhdistettynä koviin pakkasiin sekä ilotulitteiden käyttö ruuhkauttavat hätänumeroa erityisesti vuoden vaihteessa, Hätäkeskuslaitoksen toimialapäällikkö Pertti Mäenpää kertoo.

Hätäkeskukset vastaanottavat noin kolme miljoonaa hätäpuhelua vuosittain. Noin joka neljäs hätänumeroon soitettu puhelu on hätäkeskukseen kuulumaton. Hätäkeskukseen kuulumattomista puheluista yli puolet on virheellisiä tai tahattomia soittoja ja loput asiattomia tai ilkivaltaisia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat