Joukkuetoveri vieraili Cristiano Ronaldon kotona ja hämmästyi näkemästään – "Kukaan ei tehnyt sellaista"

Manchester Unitedissa Cristiano Ronaldon seurakaverina pelannut Rio Ferdinand vieraili portugalilaistähden luona ja ymmärsi, miksi hän on niin poikkeuksellinen jalkapalloilija.

Muun muassa Leeds Unitedin ja Manchester Unitedin sekä Englannin maajoukkueen paidasta tunnettu topparilegenda Rio Ferdinand keskusteli entisen seuratoveristaan Cristiano Ronaldosta yhdessä nyrkkeilyn huippuotteluun valmistautuvan Anthony Joshuan kanssa.

Ferdinand pelasi Ronaldon kanssa samaan aikaan Manchesterissa vuosina 2003–2009 ja pitää yhä yhteyttä tähtihyökkääjään.

– Hän oli täysin pakkomielteinen valitsemastaan lajista ja pureutui yksityiskohtiin, kuten ympärilleen kasatun tiimin rakentamiseen, Ferdinand muisteli yhteisiä United-vuosia Youtubessa julkaistussa keskustelussa.

Nykyisin tv-kommentaattorin työtä tekevä Ferdinand kertoi Ronaldon uran alkutaipaleelta osuvan anekdootin, joka piirtää kirkkaan kuvan portugalilaistähden päättäväisyydestä ja kunnianhimosta.

– Menin hänen luokseen eräänä päivänä, ja kun kävelin sisään, hänellä oli noin kuusi tai seitsemän ihmistä istumassa aulassa. Sanoin hänelle: ”Cris, keitä nämä kaikki oikein ovat?”, Ferdinand pohjusti.

– Hän sanoi: ”Tässä on henkilökohtainen hierojani, ravintoterapeuttini, lääkärini, fysioterapeuttini ja keittömestarini”.

Ferdinand hämmästyi tästä, sillä tuollainen resursointi ei ollut lainkaan tyypillistä Manchesterissa tai ylipäätään Valioliigassa tuohon aikaan.

– Hänellä oli nämä kaikki ihmiset töissä, ja siihen aikaan kukaan ei tehnyt sellaista. Hän oli siinä mielessä visionääri, Ferdinand muisteli. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Ronaldon systemaattisuus ja kehosta huolehtiminen on jatkunut läpi hänen uransa, mikä voi osittain selittää 36-vuotiaan hyökkääjätähden yhä jatkuvaa maalitehtailua.

– Hän katsoo kaikki pienet yksityiskohdat, joiden avulla hän voisi olla parempi, Ferdinand totesi.

Kun muut pelaajat ovat ulkona nauttimassa illallista tai kotonaan, Ronaldo tekee kaiken kehonsa hyvinvoinnin eteen.

– Hän lähetti minulle kuvan siitä, kuinka hän teki syvän veden palautumisharjoituksia meressä. Häneltä meni kaksi tuntia ajaa sinne, kun hän oli Torinossa ja pelasi Juventuksessa, Ferdinand kuvaili.

Nykyisin kehosta huolehtiminen, riittävän unensaannin varmistaminen ja oikeanlaisen ruokavalion painottaminen ovat valtavirtaistuneet huomattavasti ammattiurheilussa.

Muun muassa Ronaldon tapaan pitkää uraansa yhä jatkava NBA-tähti LeBron James käyttää runsaasti aikaa ja rahaa palautumiseen. 36-vuotiaan Lakers-pelaajan on kerrottu upottavan 1,5 miljoonaa dollaria joka vuosi kehonsa huoltamiseen.

Lue myös:

    Uusimmat