Kahden valtion malli on kelvannut perusteeksi erilaisille linjavalinnoille. Tunnustaminen ei luo valtiota, eikä tunnustamisen puute estä valtiota olemasta käytännössä olemassa.
YK:n jäsenmaista enemmistö on tunnustanut Palestiinan valtion, selvästi useampi kuin esimerkiksi Kosovon. Näin siitä huolimatta, että Palestiinan valtio on toistaiseksi olemassa enemmän vain tavoitteena.
EU:ssa Palestiinan on tunnustanut 11 jäsenmaata 27:stä, Pohjoismaista Ruotsi, Norja ja Islanti.
Millaisia perusteita tunnustamiselle tai siitä pidättäytymiselle on esitetty?
Mikä valtio oikein on?
Kansainvälisessä oikeudessa valtion edellytyksenä on pidetty neljää asiaa: väestö, jokin maa-alue, toimiva hallitusvalta sekä kyky täyttää kansainväliset sitoumukset. Palestiinan tunnustamista vastustavien mukaan nämä edellytykset puuttuvat Palestiinan tapauksessa vähintään osittain.
Oikeusoppineiden mukaan valtion kriteerit ovat kuitenkin tulkinnanvaraisia. Yksi tai useampi niistä on voinut kadota pitkäksikin aikaa ilman, että tunnustamista olisi peruttu.
Lue myös: Norjan pääministeri MTV:lle: Palestiinan tunnustaminen olisi oikea päätös
Valtion tunnustaminen ei myöskään itsessään luo valtiota vaan on julkinen ilmaus sille, että tunnustajavaltio sitoutuu kohtelemaan tunnustamisen kohteena olevaa yhteisöä valtiona.
Toisen valtion tunnustaminen on yksipuolinen toimi, mitään velvollisuutta tunnustamiseen ei ole. Sen sijaan niin kutsutun tunnustamattomuusperiaatteen mukaan kansainvälistä oikeutta rikkomalla saavutettua tilannetta ei pitäisi tunnustaa. YK:n turvallisuusneuvosto on todennut tämän periaatteen muun muassa Turkin miehittämän ja myöhemmin itsenäiseksi tunnustaman Pohjois-Kyproksen tapauksessa.
Saman periaatteen mukaan monet maat eivät aikanaan tunnustaneet Baltian maiden liittämistä Neuvostoliittoon tai Krimin liitämistä Venäjään.
Mikä kahden valtion malli?
Palestiinan tunnustamista koskevissa puheissa nousee usein esiin niin kutsuttu kahden valtion malli, eli Israelin ja palestiinalaisvaltion rinnakkainen olemassaolo. Palestiinan tunnustaneet katsovat edistävänsä päätöksellään mallin toteutumista, toiset taas – kuten Suomi – ovat sanoneet, ettei tunnustaminen juuri nyt edistäisi kahden valtion mallia.
Mallin toteutuminen ei näytä todennäköiseltä. Israelin parlamentti äänesti vuonna 2024 vastustavansa itsenäistä Palestiinan valtiota, eikä Israelin valtio ole koskaan aiemminkaan sellaisen perustamista tukenut, vaikka jotkin pääministerit ovat vuosien varrella yksittäisiä kahta valtiota puoltavia ulostuloja tehneetkin. Gazaa hallinnut Hamas ei puolestaan tunnusta Israelia, vaikka järjestön edustajat ovat maininneet voivansa tukea ajatusta Länsirannalle ja Gazaan perustettavasta palestiinalaisvaltiosta.
Länsirannalla toimiva palestiinalaishallinto on virallisesti eri linjalla. Pääministeri Mohammed Mustafa toisti toukokuussa Espanjassa haluavansa "mahdollisimman nopeasti rauhan, jossa Israel ja Palestiina voivat elää rinnakkain".
Lue myös: Palestiina-kysymys voi kaataa hallituksen, ellei sitä piiloteta – "Jos Suomi tunnustaisi Palestiinan, mikä siellä tunnustettaisiin?"
Esimerkiksi Norjan mielestä kahden valtion käytännön tavoitteen karkaaminen epärealistisen kauas ei ole este, vaan nimenomaan peruste Palestiinan tunnustamiselle. Tämän tulkinnan mukaan tunnustaminen lisäisi kansainvälistä painetta Israelia kohtaan ja voisi saada rauhanprosessin jälleen liikkeelle. Tunnustamispäätös on siten enemmän periaatteellinen symbolinen tuenosoitus kuin toteamus olemassa olevasta tilanteesta tai näköpiirissä olevasta tavoitteesta.
Joidenkin maiden osalta kysymys on enemmän sisäpolitiikkaa. Saksalle Israelin vastaiseksi koettu tunnustamispäätös olisi vaikea herkistä historiallisista syistä.
Toisaalta esimerkiksi Espanja on kyllä tunnustanut Palestiinan, mutta ei Kosovoa. Taustalla arvioidaan olevan Espanjalle hankalat Katalonian itsenäisyyspyrkimykset. Kosovo oli ennen itsenäisyyttä osa Serbiaa.
Missä Palestiina sijaitsisi?
Kahden valtion malli mainittiin ensi kertaa vuonna 1937, kun niin kutsuttu Peelin komissio ehdotti Britannian mandaattialueen jakamista juutalaisten ja arabien omiin valtioihin väkivallan hillitsemiseksi.
Ehdotus hylättiin toteuttamiskelvottomana, mutta se vaikutti Palestiinan jakamista koskevaan YK:n päätöslauselmaan 181 vuodelta 1947. Juutalaiset olisivat hyväksyneet suunnitelman, arabit eivät. Israel itsenäistyi seuraavana vuonna brittimandaatin päätyttyä.
Itsenäistymisestä nykypäivään seuranneissa sodissa Israel on useaan otteeseen laajentanut aluettaan alkuperäistä jakosuunnitelmaa paljon laajemmaksi. Suurin muutos tapahtui kuuden päivän sodassa vuonna 1967, jolloin Israel valtasi Siinain, Gazan, Länsirannan, Itä-Jerusalemin ja Golanin ylängön. Siinailta Israel vetäytyi Egyptin kanssa 1978 neuvotellun rauhansopimuksen myötä.
Palestiinalaiset tavoittelivat kahden valtion mallia myös 1990-luvulla Oslon sopimuksissa, joiden jälkeen muodostettiin nykyinen palestiinalaishallinto. Lopullinen tavoite jäi kuitenkin väkivallan ja hallitusvaihdosten jalkoihin.
YK:n mukaan Israelin rajat ovat ne, jotka vallitsivat ennen vuotta 1967. Länsiranta, Itä-Jerusalem, Gaza ja Golanin ylänkö eivät ole näiden rajojen sisäpuolella. Kansainvälisen tuomioistuimen ICJ:n mukaan Israelin miehitys ja siirtokunnat kyseisillä alueilla ovat laittomia ja Gaza on olennainen osa palestiinalaisalueiden kokonaisuutta.
Palestiinan valtion maantieteellinen alue muodostuisi tällä perusteella toisistaan erillään olevista Gazasta sekä Itä-Jerusalemista ja Länsirannasta, joista ensiksi mainittu rajoittuu Israelin lisäksi Egyptiin ja viimeksi mainittu Jordaniaan.
Kuka Palestiinaa johtaisi?
Mahdollinen palestiinalaisvaltio tarvitsisi palestiinalaisten tukeman hallinnon.
Länsirannan aluetta johtava Fatah-puolue on sekä heikko että hyvin epäsuosittu. Gazan alueella Hamas on kyselyiden perusteella menettänyt suosiotaan Israelin sotatoimien kuluessa, mutta se on vaihtoehtojen puutteessa edelleen selvästi Fatahia suositumpi.
Perusta uuden yhteishallinnon valitsemiselle Palestiinalle ei ole hyvä, sillä palestiinalaisalueilla ei ole lupauksista huolimatta pidetty vaaleja sitten vuoden 2006.
Israelissa maan juutalaisväestö kannattaa kahden valtion mallia enemmän israelilaisten ja palestiinalaisten erottamista toisistaan tai alueiden liittämistä Israeliin ilman, että palestiinalaisille annettaisiin kansalaisoikeuksia. Israelin arabiväestön parissa kahden valtion mallilla on huomattava kannatus.
Mahdollisen palestiinalaisvaltion taloudelliset itsenäisyyden edellytykset ovat hyvin suuri kysymysmerkki. Yksi este talouden kehittymiselle ja itsenäisyydelle laajemmin ovat Länsirantaa ja Itä-Jerusalemia täplittävät kansainvälisen oikeuden vastaiset juutalaisten siirtokunnat. Israelilaisen Peace Now -järjestön toissavuotisen arvion mukaan niissä asuu jo yli 700 000 juutalaista.
Uutista korjattu 19.6.2025 kello 14.36: Jutussa kerrottiin aiemmin, että Israel olisi ennen vuotta 2024 kannattanut kahden valtion mallia, mitä se ei ole valtiona tehnyt. Korjattu myös Hamasin kantaa kahden valtion malliin, sillä se on ilmaissut voivansa tukea ajatusta Länsirannan ja Gazan alueille perustettavasta palestiinalaisvaltiosta. Lisäksi jutussa on tarkennettu Oslon sopimuksiin viittaavaa kohtaa mainitsemalla, että palestiinalaiset tavoittelivat tuolloin kahden valtion mallia. Israel ei tätä tukenut. Juttu julkaistu alun perin 28.5. Korjattu 2. väliotsikon jälkeen 2.kpl: po. Israel ei ole koskaan kannattanut kahden valtion mallia. Hamas on tukenut ajatusta Länsirannalle ja Gazaan perustettavasta palestiinalaisvaltiosta; 3. väliotsikon jälkeen 4.kpl: po. palestiinalaiset tavoittelivat kahden valtion mallia Oslon sopimuksissa.