Hannu Juusola: Israelin historia (Gaudeamus 2024)
Israelin historia on monimutkainen, monitahoinen ja hyvin verinen. Lähihistoria täyttyy sodista naapurivaltioiden kanssa, mutta myös aselevoista, rauhoista ja joskus jopa alueluovutuksista.
Merkittävin ongelma on se, että alueen alkuperäisasukkaiden eli palestiinalaisten kanssa ei ole päästy sopuun siitä, mikä on miehitetyillä alueilla olevien palestiinalaisten asema. Saavatko he oman valtion vai elävätkö he loputtomiin jonkinlaisessa välitilassa?
Vaikeita kysymyksiä on useita. Pääsevätkö Israelista ja miehitetyiltä alueilta paenneet tai karkotetut palestiinalaiset joskus takaisin, mikä olisi Israelin ja muodostettavan Palestiinalaisvaltion raja ja siihen liittyen: mikä olisi Jerusalemin asema.
Jopa Jumala otettu avuksi
Ehkä innovatiivisin Jerusalemia koskeva ratkaisuehdotus oli aikoinaan Jordanian kuningas Husseinin ja sittemmin Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin toistama ajatus siitä, että Jerusalemin pyhä alue eli vanha kaupunki asetettaisiin itsensä Jumalan suvereniteetin alaisuuteen.
Tämä ei käynyt neuvotteluissa mukana olleelle PLO:n Jasser Arafatille, koska myös Valkoinen talo kuului hänen mukaansa Jumalan hallinnan piiriin.
Samoissa Camp Davidin neuvotteluissa kesällä 2000 pohdittiin olisiko ratkaisu niin sanottu vertikaalinen hallinta: palestiinalaiset hallitsisivat maan pinnalla olevia moskeijoita eli al-Aqsaa ja Kalliomoskeijaa, kun taas Israel hallitsisi vuoren sisustaa, jossa juutalaisten temppelin raunioiden uskotaan olevan. Arafatin mukaan mitään temppeliä ei ole koskaan ollutkaan.
Neuvottelut jäissä jälleen kerran
Tällä hetkellä neuvotteluja ei käydä, ja palestiinalaisten tuleva asema on täysin avoin. Syynä on Hamasin viime vuonna tekemä verinen isku, jota Israel lähti kostamaan tappamalla Hamasin sotilaita ja siviiliväestöä Gazassa.
Monessa länsimaassa, Suomessakin, puhuttiin pian, että kahden valtion malli on ainoa mahdollinen ratkaisu tulevaisuudessa. Aika näyttää, mitä sillä todella tarkoitetaan. Tilannetta ei helpota se, että Israelissa päätettiin tämän vuoden heinäkuussa torjua virallisesti palestiinalaisvaltion perustaminen Länsirannalle.
Kaikkia näitä kysymyksiä Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola käsittelee tuoreessa kirjassaan Israelin historia.
Kirja on uusittu laitos noin 20 vuotta sitten kirjoitetusta teoksesta, ja se ulottuu nyt aivan Hamasin viimevuotiseen hyökkäykseen saakka. Kirja on selkeästi kirjoitettu ja antaa asioista jo tietävällekin lukijalle paljon.
Kansalliset myytit sotkevat tutkimusta
Juusolan mukaan Israelista kirjoittavien tutkijoiden ongelmana on, että lähes kaikki kirjoitukset halutaan nähdä jonkinlaisina poliittisina kannanottoina.
Lisäongelmia tulee kansallisista myyteistä, jotka eroavat israelilaisilla, palestiinalaisilla ja alueen arabikansoilla kuin yö ja päivä. Myös Israelissa on riidelty erilaisista historiantulkinnoista jo vuosikymmeniä.
Kansallisuusaate synnytti ajatuksen omasta valtiosta
Israelin historia -kirja alkaa juutalaisen kansallisuusaatteen eli sionismin synnyn selittämisellä.
Euroopassa 1800-luvulla syntynyt kansallisuusaate synnytti juutalaisten keskuudessa kollektiivisen ajatuksen omasta valtiosta ja muutosta siihen.
Juusolan mukaan Israel on "läpeensä moderniuden tuote", vaikka monet haluavatkin ohittaa tämän ja muistuttavat raamatullisesta Israelista pari tuhatta vuotta sitten ikään kuin Israelin valtion syntymisen taustasyynä.
Getoissa eli omilla alueillaan Euroopassa asuneille juutalaisille kansallisuusaate oli aluksi ongelmallinen, sillä aatteen mukaan poliittinen itsemääräämisoikeus kuului kansakunnille ja valtion rajojen tuli noudattaa kansallisia rajoja. Mikä olisi juutalaisten asema tässä uudessa ajattelussa?
Sulautuminen vai oma valtio?
Ratkaisuja ongelmaan oli useita, joista omaa kansaa korostava, pääosin sekulaari eli maallinen sionismi, oli vain yksi.
Esimerkiksi reformijuutalaisuus korosti juutalaisuutta uskontona, jolloin juutalaiset voisivat pitää uskontonsa mutta muutoin sulautua valtaväestöön.
Ortodoksijuutalaisuus puolestaan vastusti kaikkia uudistuksia. He halusivat elää eristettyinä eri kansojen keskuudessa.
Voittajaksi näistä vaihtoehdoista selviytyi sionismi ja sionismin myötä myös kolonialismi. Juusola korostaa, että sionismia selitettäessä täytyy ymmärtää etenkin sen asutuskolonialistinen muoto samaan tapaan kuin Yhdysvallat, Australia tai Etelä-Afrikka ovat syntyneet asutuskolonialististen projektien myötä.
Usein näin syntyneet valtiot eivät edes koe kuuluvansa kolonialismin piiriin, Juusola sanoo. Totuus kuitenkin on ollut, että nämä maat eivät olleet "tyhjiä", kun ne vallattiin.
Asutuskolonialismille on ollut olennaista muuttaa uusilla asukkailla vallatun alueen demografiaa siten, että valtaajista tulee alueen enemmistö.
Israelin asukkaista neljä viidesosaa juutalaisia
Israelissa asutuskolonialismi on juutalaisesta näkökulmasta onnistunut.
Nykypäivänä Israelin rajojen sisällä asuu kymmenen miljoonaa ihmistä, joista juutalaisia on noin 80 prosenttia. Tähän lasketaan myös palestiinalaisalueilla asuvat siirtokuntalaiset, jotka ovat virallisesti Israelin lain alaisia. Palestiinalaisalueilla eli Gazassa ja Länsirannalla asuu viisi miljoonaa ihmistä.
Jos kaikki nämä ihmiset laitettaisiin yhteen valtioon, juutalaisia olisi enää hieman yli puolet asukkaista.
Tämä on yksi syy siihen, miksi israelilais-palestiinalainen konflikti ei israelilaisesta näkökulmasta ratkea edes yhden valtion mallilla, jossa kaikilla alueen asukkailla olisi samat oikeudet. Tästä huolimatta yhä useampi tutkija puhuu Juusolan mukaan yhden valtion todellisuudesta, jossa "väliaikainen miehitys" on muuttunut pysyväksi.
Juutalaisten muutto alkoi jo 200 vuotta sitten
Palestiina oli kuulunut osmani-imperiumiin 1500-luvulta aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka, jolloin alueen hallinta siirtyi Britannian mandaatille. Juutalaisten muutto alkoi jo 1880-luvulla ja aluksi muuton syynä oli yleensä parempien taloudellisten olosuhteiden löytäminen ja väkivaltaisten pogromien välttäminen.
Aluksi muuttajat olivat porvarillisia, sittemmin marxilaisia, jotka suosivat yhteisomistuksessa olleita kibbutseja.
Britit yrittivät 1900-luvun alkupuolella rekisteröidä juutalaisia alueen "alkuperäisasukkaina", mutta juutalaisten mukaan sellaisia he eivät olleet, vaan eurooppalaisia sivistyneitä ihmisiä päinvastoin kuin alueella asuneet arabit.
Juutalaisten muuton kasvaessa alettiin alueelle esittää erilaisia jakoehdotuksia. Ensimmäisiä tällaisia oli Peelin komitean jakoehdotus vuodelta 1937, jossa juutalaiset olisivat saaneet varsin pienen osan nykyistä Pohjois-Israelia. YK:n jakoehdotuksessa 1947 Palestiina olisi jaettu suurin piirtein puoliksi Israelin ja palestiinalaisten välillä.
YK:n jakoehdotus oli varsin suopea juutalaisille eivätkä palestiinalaiset sitä hyväksyneetkään. Alkoi sisällissota, jonka juutalaiset voittivat ja saivat itsenäisyyden, jonka jopa Neuvostoliitto tuolloin tunnusti.
Paljon pakolaisia
Juusola käy varsin tarkasti läpi Israelin itsenäisyyssodan ja muut sitä seuranneet sodat, kuten valtioaluetta runsaasti laajentaneen kuuden päivän sodan vuonna 1967 ja Jom Kippur -sodan 1973 sekä Libanonin sodat ja iskut Gazaan.
Peruskaava on hyvin samanlainen: juutalaiset ovat pärjänneet sotilaallisesti hyvin, kun taas arabit yleensä ja palestiinalaiset erityisesti ovat olleet yleensä riitaisia ja heikkoja.
Rauhansopimukset on saatu tehtyä Egyptin ja Jordanian kanssa. Palestiinalaisten kanssa rauhanprosessi alkoi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen vuonna 1991, mutta toistaiseksi palestiinalaisten PLO-fraktio on saanut Länsirannalle vain tilkkutäkkimäisten alueiden hallinnon ja Gaza on puolestaan ollut terroristijärjestöksi nimetyn Hamasin hallussa.
Nykypäiväänkin saakka jatkunut ongelma on ollut palestiinalaisten pako ja karkotukset, sillä Israel on tehnyt paluusta lähes mahdotonta.
Yli puolet noin 1,3 miljoonasta arabista pakeni tai karkotettiin itsenäisyyssodassa tai pian sen jälkeen. Oikeastaan ainoa selkeä poikkeus oli Nasaretin kaupunki, joka säästyi karkotuksilta.
Israeliin muuttaa koko ajan lisää juutalaisia
Israeliin on etenkin itsenäistymisen jälkeen tullut juutalaisia runsaasti.
Eurooppalaisten juutalaisten jälkeen maahan alkoi tulla Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan juutalaisia etenkin Irakista, Marokosta ja Jemenistä. Arabimaista tulleita juutalaisia on pidetty Israelissa takapajuisempina kuin eurooppalaisia juutalaisia.
1990-luvulta lähtien Israeliin on tullut runsaasti Venäjältä paenneita juutalaisia, joita kaikki israelilaiset eivät edes pidä "oikeina" juutalaisina.
Juusolan mukaan monet venäläiset katsovat edustavansa kulttuurista eliittiä, käyttävät pääasiassa venäjän kieltä eivätkä muutoinkaan katso tarpeelliseksi integroitua muiden juutalaisten kanssa.
Uskonnon ja valtion suhde
Uskonto on oleellinen osa Israelia. Israelissa ei ole siviilirekisteriä eikä siten myöskään siviilivihkimistä. Ihmisten onkin kuuluttava uskonnollisiin yhteisöihin, joten uskontojen välisiä avioliittoja ei käytännössä ole.
Uskonnollisia ryhmiä ovat juutalaisuuden lisäksi pääasiassa islam, kristinusko ja druusit (islamilainen lahko). Uskonnolliset ryhmät hoitavat perhelain, eli islaminuskoisten on noudatettava sharia-tuomioistuimia ja juutalaisten ortodoksijuutalaisten uskonnollisia tuomioistuimia.
Koska suurin osa Israelin juutalaisista on maallistuneita, erilaiset uskonnolliset säädökset aiheuttavat jatkuvaa kitkaa kansalaisten keskuudessa, Juusola kertoo.
Siirtymä oikealle
Israelin politiikka on siirtynyt vuosien varrella selvästi vasemmalta oikealle. 1980-luvulla parlamenttiin eli Knessetiin nousi radikaaleja oikeistopuolueita, jotka eivät ole olleet suopeita palestiinalaisten valtiopyrkimyksille.
Suunta on vain vahvistunut Benjamin Netanyahun valtakausina. Juusela puhuukin Israelista uusliberalistisena yhteiskuntana.
Valtion rooli taloudessa on vähentynyt ja markkinavoimien kasvanut samalla kun ammattiliittojen merkitys on vähentynyt. Talouden selkärankoja ovat nykyisin korkea teknologia ja timanttiteollisuus. Sotilasteknologisia järjestelmiä testataan palestiinalaisalueilla, mistä on Juuselan mukaan merkittävää hyötyä näille aloille.
Ehkä hieman yllättäen Juusela sanoo, että Israelissa sukupuolten tasa-arvo on kansainvälisissä vertailuissa heikko, vaikka se on Lähi-idän standardeilla keskimääräistä parempi. Työnjako on sukupuolittunutta eikä palkkatasa-arvo ole toteutunut kovinkaan hyvin. Politiikassa naisten osuus on vähäinen.
Juuselan Israelin historian päättää luku "Uusi katastrofi", jolla viitataan Hamasin 1200 israelilaista tappaneeseen hyökkäykseen viime vuonna. Israel aloitti pian tämän jälkeen hyökkäyksen Gazaan tuhotakseen Hamasin – nyt lähes 50 000 gazalaista on kuollut.