Jos näitä karvakorvia ei olisi, istuisi Sirkka-Leena aivan yksinään kotona – turkulaisyrittäjän pehmoisesta kokeilusta tulikin kaivattu vastaus ikäihmisten yksinäisyyttä vastaan

Hali-Koira liikuttaa yksinäisiä vanhuksia 2:08

Koira-avusteiset kävelytreffit ovat olleet Turun seudulla ikäihmisten suuressa suosiossa jo pitkään.

Viikoittaisilla kävelytreffeillä Hali-Koira johdattaa kymmenet yksinäiset vanhukset mielenkiintoisiin kulttuurikohteisiin.

Hali-Koira-toiminta onkin ollut kaivattu vastaus taistelussa ikäihmisten yksinäisyyttä vastaan. Matalan kynnyksen toiminnassa yhdistyy koira-avusteisin menetelmin kulttuurin lisäksi liikunnallisuus ja yhteisöllisyys.

– Nykyään puhutaan paljon siitä, miten ihmiset saataisiin pois yksinäisyyden piiristä, ja erilaisiin yhteisiin toimintoihin mukaan. Koiran kanssa työskentely ihmisten parissa on toiminut todella hyvin, kertoo Hali-Koira-yrittäjä Maarit Haapasaari.

– Monella ihmisellä on selvästi matalampi kynnys lähteä mukaan toimintaan, kun eläin on osa toimintaa, jatkaa Haapasaari.

Tärkeä Hali-koira

Niin sanottu Hali-Koira-työskentely on eläinavusteista terapiaa, jossa koira toimii keskeisenä osana hoitoprosessia.

– Tämä on hyvin erilaisempaa kuin perinteinen ihmisen tekemä terapia. Se johtuu jo pelkästään siitä, että mukana on myös eläin. Eläin luo tilanteeseen avoimuutta ja erilaisuutta, avaa Haapasaari.

Kävelytreffit monelle viikon kohokohta

Alkujaan kokeiluna alkanut hanke on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Suuren kysynnän ja kävelijöiden lisääntyneen määrän ansiosta kävelyjä järjestetään Turussa kaksi kertaa viikossa.

– Tämä on minulle harrastus. Tämä lisää harrastamistani entisestään, kun nykyään näitä kävelytreffejä järjestetään useammin kuin kerran. Siksi olen mukana täällä, iloitsee lenkille lähtenyt Ritva Tähti.

– Ja sitten on tämä karvakorva. Se on se parasta täällä. Aivan ihana koira, naurahtaa Tähti.

Monelle ikäihmiselle Hali-Koiran ja uusien ystävien tapaaminen on viikon kohokohta.

– Tämä merkitsee paljon. Pääsen toisten ihmisten seuraan. Muuten olisin aivan yksin kotona, kertoo puolestaan Hali-Koiran kanssa kävelytreffeille osallistunut Sirkka-Leena Puranen.

- Suurin osa meistä on yksinäisiä ihmisiä. Tämä on ehdottomasti viikon kohokohta. Tämä on minulle kolmas tai neljäs vuosi. Täällä kaikki ovat ystäviä keskenään, kertoo Airi Laaksonen.

Tärkeää yhteisöllisyyttä

Kävelytreffejä on toteutettu alusta alkaen yhteistyössä Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n kanssa. Yhdistyksen projektikoordinaattori Helena Norokallio on ilahtunut siitä, että kävelytreffeistä on ollut iloa niin monella ikäihmiselle vuosien saatossa.

– Pidämme tärkeänä sitä, että ikäihminen voi tuntea itsensä merkitykselliseksi. Täällä ei tarvitse tuntea yksinäisyyttä lainkaan, kertoo Norokallio.

Norokallion mukaan kävelytreffeillä pystytään vastaamaan ikäihmisten kaipaaman liikunnan, tiedon, elämysten ja ystävien tarpeeseen monella tapaa.

– On tärkeää, että ikäihmiset saavat elää arvokasta, elämyksellistä ja muutoinkin rikasta elämää, selventää Norokallio.

– Ikääntymisen myötä kaikilla ei ole mahdollisuutta pitää enää esimerkiksi koiraa. Koira onkin tuonut suurta iloa ja riemua, päättää projektikoordinaattori Norokallio Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:stä.

 

Lue myös:

    Uusimmat