Jokereiden kansallislaulukohu ottaa kierroksia – nyt puhuu Amanda Harkimo: "Menin paniikkiin"

Jokereiden keskiviikon kotiottelu Dinamo Minskiä vastaan alkoi nolosti, kun vierasjoukkueelle soitettiin väärä kansallislaulu. Tapaus on aiheuttanut pienimuotoisen selkkauksen, kun Minskin johtohenkilöstö syyttää Jokereita epäkunnioittavasta toiminnasta. Jokereiden dj Amanda Harkimo ottaa syyt virheestä itselleen.

Jokerit pahoitteli tapausta tuoreeltaa vedoten teknisiin ongelmiin. Torstaina seura julkaisi tiedotteen, jossa ottelutapahtumissa dj:nä toimiva Amanda Harkimo otti syyt virheestä itselleen.

Harkimon mukaan kyseessä oli huolimattomuusvirhe. Hän kertoo sekoittaneensa vastustajajoukkueen kotimaan, sillä Jokerit pelaa useimmiten venäläisiä joukkueita vastaan. Harkimo oli tälläkin kertaa valmistautunut soittamaan Venäjän kansallislaulun. 

– Tajusin, että pelaamme valkovenäläistä joukkuetta vastaan vasta siinä vaiheessa, kun kuuluttaja pyysi yleisöä nousemaan kansallishymnien ajaksi, Harkimo kertaa. 

– Tässä kohtaa menin paniikkiin ja etsin tietokoneeltani hymniä sanoilla ”BEL, Valko-Venäjä”, mutta en saanut tuloksia. Kirjoitin perään ”anthem” ja viimeisenä ”Belarus”. Tässä vaiheessa hallissa oli ollut hiljaista jo pidemmän aikaa ja soitin lopulta hymnin, joka oli ainoana tarjolla hakukentässäni.

Ainoa tarjolla ollut hymni ei ollut Valko-Venäjän, vaan venäläisen Championatin mukaan saarivaltio Palaun.

Päävalmentaja raivostui

Minskin edustajat eivät ilahtuneet kansallislaulukömmähdyksestä. Dinamon puheenjohtaja Sergei Slushko oli ottelun jälkeen raivoissaan tapahtuneesta ja piti tekoa epäkunnioittavana. Joukkueen päävalmentaja Craig Woodcroft oli samoilla linjoilla ja kertoi MatchTV:n mukaan oleensa valmis vetämään joukkueensa ottelusta sekoilun takia.

– Ottelun alku oli epäkunnioittava meidän joukkuettamme kohtaan. Se oli pettymys ja sitä on mahdotonta hyväksyä. Otimme asian heti puheeksi tuomareiden kanssa. Ensimmäinen reaktiomme oli, että poistumme jäältä, Woodcroft sanoi.

– Minusta KHL:n tulee selvittää tämä korkealla tasolla. Tämä ja se, mitä tapahtui edellisessä ottelussa, osoittaa epäkunnioitusta joukkuettamme, organisaatiotamme ja KHL:ää kohtaan.

Jokerit ei matkustanut viime syksynä kauden avausotteluun Minskiin vilpillisten presidentinvaalien jälkeisten mielenosoitusten ollessa kuumimmillaan. Tuolloin Jokerit vetosi turvallisuussyihin.

KHL:n edustaja kertoi aiemmin Tassille, että Jokereiden keskiviikon sääntörikkomus kansallislauluasiassa tullaan käsittelemään sarjan kurinpitosääntöjen mukaisesti.

Harkimo pahoittelee

Harkimo kertoo tiedotteessa soittaneensa Valko-Venäjän kansallislaulua monta kertaa. Hän ei sanojensa mukaan ymmärrä, miksi tällä kertaa kävi näin ja vakuuttaa, ettei tapauksen taustalla ollut poliittisia tarkoitusperiä, eikä Jokerit seurana liittynyt virheeseen millään tavalla.

– Soitin väärän hymnin ja olen virheestäni todella pahoillani. Oikea hymni oli soittolistallani koko ajan nenäni edessä nimellä ”BLR”. Menin paniikkiin ja tein virheen, Harkimo sanoo.

– Tein ison virheen ja sen ajoitus oli todella huono. Jokereiden organisaatiolla tai kenelläkään muulla ei ollut osuutta asiassa. Olen todella pahoillani enkä koskaan tarkoituksellisesti osoittaisi epäkunnioitusta kansallishymniä tai maata kohtaan tai sekoittaisi politiikkaa ja urheilua keskenään.

Harkimo päättää lausuntonsa pyytämällä anteeksi Dinamo Minskin kannattajilta, seuran pelaajilta ja henkilökunnalta.

Lue myös:

    Uusimmat