"Joka kuukausi pari tuhatta uutta" – osakesäästäminen on yleistynyt heikossa taloustilanteessakin, kotitalousomistajia kohta miljoona
Heikentynyt taloustilanne on vienyt joitakin kotitalouksilta ostovoiman kokonaan, mutta monet pystyvät yhä säästämään ja sijoittamaan. Kotitaloussijoittajien määrä on kasvanut lähelle miljoonaa.
Osakesäästämisen edunvalvontaa tekevä Pörssisäätiö näkee suomalaisten pitkäjänteisyyden selittävän sitä, ettei sijoittamisesta ole luovuttu vaikeamman taloustilanteen aikana.
– Ehkä yllättävästi suomalaisten osakesijoittajien määrä on kasvanut. Joka kuukausi pari tuhatta uutta tulee markkinoille ja toisaalta ei ole luopumista tapahtunut. Ihmiset ovat aika pitkäjänteisiä sijoittajia, kertoo Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.
Osakesäästötilit ovat lisänneet sijoitusintoa ja viimeisen vuoden aikana osakesäästötilejä on luotu yli 40 000 lisää. Samalla niiden markkina-arvo on noussut noin 1,4 miljardista eurosta 1,7 miljardiin euroon.
Ulkomaalaiset yhtiöt kiinnostavat enemmän
Suomalaisten kiinnostus ulkomaalaisia osakkeita kohtaan on myös hieman kasvanut, mikä voi johtua myös siitä, että teollisuuspainotteinen Helsingin pörssi on madellut ulkomaalaisia pörssejä pahemmin.
Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja Victor Snellman kertoo sijoitusten hajauttamisen ulkomaille olevan järkevää.
– Suomalaisten sijoitukset suuntautuvat pääsääntöisesti kotimaisiin osakkeisiin. Sama ilmiö on olemassa myös ulkomaiden pörsseissä. Ainakin meidän jäsenet hajauttavat ulkomaille, mikä on viisasta, sillä niin kuin on nähty, suomalaiset osakkeet ovat olleet matalapaineessa. Kannattaa aloittaa kotimaisista, mutta sitten avata tutkaa ulkomaisiin yhtiöihin. Ulkomailta löytyy erilaisia yhtiöitä kuin Suomesta, Snellman sanoo.
Aiemmin vain pieni osa sijoituksista on suuntautunut ulkomaille, mutta tämä voi olla muuttumassa.
– Aiemmin lähes 90 prosenttia suomalaisten sijoituksista on kohdistunut kotimaisiin yrityksiin. Uusista sijoituksista on kuitenkin nähty, että entistä suurempi osa kohdistuu ulkomaisiin yhtiöihin. Vuonna 2022 kolmasosa uusista sijoituksista tehtiin ulkomaille. Nimenomaan amerikkalaiset yritykset ovat suosiossa, mutta myös muuta Pohjoismaat, esimerkiksi ruotsalaiset yhtiöt, Lounasmeri toteaa.
Sijoitusinto voi kasvaa entisestään, kun inflaatio joskus helpottaa ja kotitalouksille jää enemmän säästö- ja sijoitusmahdollisuuksia.
Nykyinen taloustilanne on voinut laittaa monet kodit niin ahtaalle, ettei säästäminen ole ollut mahdollista.
Uusimmat
-
23:30
Madonnan pikkuveli on kuollut
-
23:09
Israel antanut Beirutiin uuden evakuointikäskyn – MTV seuraa
-
23:05
“Korkean uhan” tulivuori alkanut järisyttää maata ennätystahtiin Yhdysvalloissa
-
22:55
NHL-seuralta useita suomalaispäätöksiä – Anttoni Honka lainalle Eurooppaan
-
22:38
Mistä on kyse? Helsingin tuomiokirkon keskellä leijuu seitsemänmetrinen maapallo
-
22:09
TTK-kisasta pudonnut Olli Halonen: "Leuka pystyssä lähden"
-
21:56
Kohutussa Menendezin veljesten murhajutussa uusi käänne
-
21:50
Jesse Ylöselle ikävä NHL-uutinen
-
21:26
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa parinvaihtoviikko – tässä ovat uudet parit!
-
21:20
Tämä pari joutui jättämään TTK-parketit
-
21:17
HJK-faneilta raju mielenilmaus Helsingissä
-
20:57
Suomen bikini fitness -tähdeltä leuat loksauttava tarina Minna Pajulahdesta: "En ole ikinä nähnyt sellaista keneltäkään muulta"
-
20:55
Dinosaurukset tappanut asteroidi ei tullut yksin: Katastrofaalinen tapaus
-
20:52
Kymppejä! Gogi Mavromichalis hämmästytti parketilla tuomariston täysin: "Niin täydellistä TTK:ta"
-
20:39
Isaac Senen ja Kastanja Rauhalan perinteistä poikkeava veto parketilla sai TTK-tuomariston jakautumaan
-
20:36
Jesse Puljujärvestä huima julistus – NHL-menestysluotsi jakoi mehukkaan kommentin suomalaisesta
-
20:16
Helena Ahti-Hallberg vaikuttui Niina Lahtisen tanssin aloituksesta: "Ehdottomasti parasta antia"
-
20:15
Itämeri on tuhansien hylkyjen hautausmaa – tutkimussukeltaja kertoo, mikä on pitänyt laivojen jäänteet kunnossa satoja vuosia
-
20:09
MTV Israelissa: Viikonlopun tapahtumat näyttävät, miten Israel on epäonnistunut pyrkimyksissään
-
20:02
Yhdysvaltain presidenttiydestä käydään tiukka kisa: Wisconsiniin laitettu kymmeniä miljoonia dollareita
-
Lataa lisää