Kun Johanna menee metsään koiriensa Hertan, Ässän, Fridan ja Patan kanssa, kotiin palataan harvoin ilman kantarelleja, suppilovahveroita, korvasieniä, mustia torvisieniä tai vaikka tryffeleitä. Aidot italian tryffelikoirat sekä yksi sellaiseksi itseään luuleva affenpinseri ovat oppineet pienestä pitäen etsimään sieniä. Johannan mielestä parasta harrastuksessa ovat onnelliset koirat – kuinkas muutenkaan, kun hän ei itse edes syö sieniä.
– Sen kuin kävelet metsässä, odotat, että koira näyttää sienet, ja keräät ne.
Näin kuvailee Johanna Heiskanen sienikoiraharrastusta. Luonnossa liikkuminen on aina ollut Johannalle rakas ja terapeuttinen harrastus. Kun hän vuonna 1990 hankki ensimmäisen koiransa, kerrynterrieri Nikin, nautinto piti esitellä myös tälle.
– Nikille ei riittänyt lenkkeily. Sen täytyi tehdä aivo- ja nenätyötä väsyäkseen. Kun keksin Anders Hallgrenin Koiran kantarelliopas -kirjan innoittamana aloittaa Nikin kanssa sienestyksen, huomasin, että koira oli mukavimmillaan aina syksyisin – silloin, kun se oli sienikauden takia kaikista väsynein, Johanna nauraa.
Halutessaan sienestystä voi harjoitella etukäteen piilottamalla sieniä kotioloissa ja opettamalla koiraa kulkemaan hajujen perässä. Johanna on kuitenkin mennyt sekä Nikin että kaikkien myöhempien koiriensa kanssa suoraan metsään. Hän johdattelee koirat hyvin tuntemalleen sienipaikalle, näyttää sienet, pyytää istumaan ja palkkaa sitten namipaloin sienten katselusta sekä paikoillaan olemisesta. Pikkuhiljaa mukaan tulee käsky "etsi".
– Niki oppi löytämään sieniä tällä tavalla parissa viikossa. Myöhemmin kuljin kerran metsässä lapsi rinkassa, kun koira yhtäkkiä syöksyi kuusipöheikköön eikä suostunut tulemaan pois. Minun ei auttanut kuin kontata lapsi selässä perään. Niki oli löytänyt aivan uskomattoman mustatorvisieniapajan.
Terrierin omapäisyys näkyi muulloinkin.
– Välillä Nikin kulkiessa edelläni metsässä se vain käveli kantarellien yli ja vilkaisi minua kuin sanoen: kai nuo nyt itsekin näet! Puolisokealle tuttavalleni se kuitenkin aina osoitti sienet kunnolla istumalla nätisti niiden viereen.
Helpointa matkia toistas koiraa
Terrierin jälkeen Johanna hankki lagotto romagnolon eli italian tryffelikoiran. Rotua on erinomaisen hajuaistinsa takia jalostettu nimenomaan sienten etsintään sopivaksi.
– Hertta oppikin sienestämään nopeasti. Samoin teki sen pentu Ässä, joka löysi jo nelikuisena ensimmäiset kantarellinsa. Emonsa perässä kulkeneena sen piti näyttää, että "minä osaan myös"!
Tällä hetkellä Johannalla on 12-vuotiaan Hertan ja 10-vuotiaan Ässän lisäksi seitsemänvuotias Frida sekä kuusivuotias affenpinseri Pata.
– Jokainen koira voi oppia sienikoiraksi, kun sen kanssa tekee muutakin kuin käy lenkillä tai heittelee palloa. Koira ei kuitenkaan saisi olla kovin riistaviettinen, jotta se pysyy omistajansa lähellä maastossa.
– Helpoiten koirat oppivat matkimalla toista koiraa. Moni oman laumani kanssa metsään tullut koira on oppinut sienestämään yhdestä kerrasta.
Opeta sitä, mitä löytyy
Sieniä opetetaan koiralle sesongin mukaan. Yleensä kantarellit ovat repertuaarissa ensimmäisiä.
– Niitä koira voi etsiä näölläänkin. Omat lagottoni käyttävät enimmäkseen nenää ja löytävät kantarellien lisäksi esimerkiksi suppilovahveroita, korvasieniä sekä mustia torvisieniä. Pääasia on, että opettaa edes jotain. Jos lähimetsässä on hirveästi vaikka orakkaita, niin sitten niitä.
Joskus koirat oppivat sellaistakin, mitä ei pitäisi.
– Itse en esimerkiksi olisi missään nimessä halunnut, että koirani etsivät orakkaita. Mutta kun kerran menin sienimetsään niitä keräävän kaverini kanssa, koirat kävivät katsomassa, että "ahaa, tuollaisia", ja rupesivat sen jälkeen näyttämään metsässä kaikki orakkaatkin.
Tryffelit vaikeita löydettäviä
Monet koiria sienestämiseen kouluttavat haaveilevat maan alla kasvavista tryffeleistä.
– Niiden etsintää on turha alkaa opettaa liian aikaisin, tai koira turhautuu. Koska tryffeleitä ei ole joka metsässä, sellaisia pitäisi saada jostain koiran opettamiseksi. Jotkut kouluttavat tryffelillä maustetulla oliiviöljyllä, mutta tosiasia on, että ilman toisen koiran apua koiran on miltei mahdotonta oppia etsimään tryffeleitä. Sitä sen kuin hortoilee ympäri pitäjiä koiran ihmetellessä, mitä tapahtuu, Johanna sanoo.
– Suomessa on tuskin kahtakymmentäkään koiraa, jotka oikeasti osaavat etsiä tryffeleitä.
Johannan omat koirat oppivat taidon seuraamalla perheessä asunutta, Italiasta tuotua lagotto-urosta.
– Se alkoi yks kaks' aivan tavallisessa sienimetsässä kaivamaan maata niin, että sieltä paljastui tryffeleitä. Parissa kuukaudessa se kuitenkin rakastui metsässä juoksemiseen enemmän kuin tryffeleiden etsintään, jolloin Hertta ja Ässä ottivat homman hoitaakseen.
Tryffeleitä ravintoloihin ja tuttaville
Johanna kertoo, että tryffeleitä löytyy Suomessa mitä ihmeellisimmistä paikoista.
– Niitä on esimerkiksi puutarhoissa ja kävelyteiden varsilla. Välillä ihmiset törmäävät niihin vahingossa kukkapenkkejä ja komposteja pönkiessään. Metsästä tryffeleitä ei kuitenkaan löydä kukaan ilman apulaista.
Muun sienisadon kanssa suunnilleen samaan aikaan kypsyvät tryffelit ovat hyvin arvokkaita.
– Ravintolat maksavat hyvistä yksilöistä jopa noin 2000–3000 euroa kilolta. Silti edes 100 gramman saaliin löytäminen päivässä teettää jo töitä. 10-grammainenkin tryffeli on Suomessa melko harvinainen.
– Koirien kanssa sienimetsällä pieniä tryffeleitä löytyy sentään melkein päivittäin. Myyn niitä eteenpäin ja annan aikaisina joululahjoina ystäville ja sukulaisille. Muitakin sieniä kannan ilahduttamaan esimerkiksi naapurissa asuvia vanhuksia. Kerran lähetin saalista kirjekuoressa Yhdysvaltoihin asti, kun kaverini ikävöi suomalaisia sieniä.
Älä anna koiran syödä sieniä
Vielä yksi tärkeä asia, mitä tulee sienikoiran kouluttamiseen: koira ei saa syödä sieniä.
– Tässä pitää olla hirveän tarkka. Koiran on opittava, että sieniä nähdessään se istuu niiden viereen eikä popsi suihinsa. Jotkut pyytävät koiraa haukkumaan, mutta koska itse haluan koirieni pysyvän näköetäisyydellä, istuminen riittää.
– Varsinkin alkusyksyllä sienisadon kasvaessa koirat käyvät niin kuumina, että ellei itse toimi tosi tiukasti ja nopeasti, ne varmasti vetävät suppilovahverot parempiin suihin. Sama pätee tryffeleihin. Myrkyllisiin sieniin ainakaan omat koirani eivät ole osoittaneet minkäänlaista mielenkiintoa.
Koirat eivät pääse saaliin kimppuun edes kotona.
– Eivät sienet kiinnosta niitä enää metsän ulkopuolella. Ne tyytyvät aivan muihin herkkuihin.
"Koirat kuorsaavat onnellisina"
Metsässä sikin sokin hajujen perässä juokseminen on koiralle väsyttävää.
– Pyydänkin koirat aina istumaan paikoilleen siksi aikaa, kun kerään sienet pois. Odottaessaan koirat ehtivät levähtää. Kun annan niille taas luvan mennä etsimään, se on kuin palkinto. Sienien etsiminen ei ole koirista työtä vaan hauskaa, ja niin sen pitääkin olla.
– Sitä paitsi jos koirat hortoilisivat ympäriinsä ja bongailisivat seuraavia pusikkoja minun kerätessäni saalista, ne saattaisivat käydä ahmimassa muualla odottavat sienet omiin suihinsa.
Sienireissun jälkeen nenätyöläiset pääsevät pesulle ja nukkumaan.
– Ihmiset puolestaan rupeavat siistimään sieniä. Siinä saattaa kulua viisikin tuntia, ja koko sen ajan koirat kuorsaavat onnellisina.
Onnellisia koiria
Johanna ei itse syö sieniä ollenkaan.
– En ole ikinä oppinut siihen, ja tuskin opinkaan. Tryffeleitä kyllä syön, koska ne eivät maistu sieniltä, Johanna nauraa.
Johannasta jo yhdessä koirien kanssa touhuaminen ruokkii onnellisuutta.
– Koiriakaan ei välttämättä tarvitse edes erikseen pyytää etsimään sieniä. Vaikka olisin aikeissa käydä vain kiireesti lenkillä ilman sienipussia, niin aivan varmasti joku laumasta istuu metsässä osoittaen mieltään – "en tule, lähde keräämään". Parasta tässä harrastuksessa onkin, että saa onnellisia koiria.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Johanna Heiskanen, Lehtikuva
Juttu on julkaistu alun perin heinäkuussa 2013.
Lokakuussa 2013 Huomenta Suomessa keskusteltiin siitä, kuinka koira sopeutetaan sujuvasti lapsiperheeseen. Katso video!
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.