Heli, 41, sai tietää kolme vuotta sitten, että hänen aviomiehensä ja aiemmasta suhteesta syntynyt tyttärensä olivat suhteessa toistensa kanssa. Kuolemakin olisi ollut hänen mielestään helpompi kestää ja surra.
Sinä olet sellaista perheenisätyyppiä, Heli* naureskeli tuoreelle miesystävälleen. Mika* tykkäsi laittaa ruokaa, osallistui aktiivisesti edellisestä avioliitosta syntyneiden lastensa elämään ja tuli heti hyvin toimeen Helin päälle kymmenvuotiaan tyttären kanssa.
Entuudestaan toisilleen tuttu pari alkoi seurustella 2000-luvun puolivälissä, kun molemmat olivat eronneet aiemmista liitoista.
– Huomasimme, että viihdymme hirveän hyvin yhdessä. Ihastuin Mikan työteliäisyyteen, positiivisuuteen ja ystävällisyyteen. Olimme molemmat jo päälle kolmikymppisiä, joten suhde lähti käyntiin tosi nopeasti. Kaikki kortit lyötiin pöytään saman tien eikä himmailtu, Heli kertoo.
Mika teki alusta asti selväksi haluavansa perheenlisäystä. Heli harasi vastaan, koska muistot esikoisen vauva-ajalta olivat traumaattisia. Hän oli tullut raskaaksi jo 18-vuotiaana ennen ensimmäistä avioliittoaan ja jäänyt vauvan kanssa yksin tyhjään asuntoon lapsen isän lähdettyä tavarat mukanaan.
Mikan suostuttelu sai Helin kuitenkin miettimään, että miksi ei. Vuonna 2007 parin juhliessa häitään Heli oli lähes viimeisillään raskaana. Kuopus, tyttö, syntyi vielä samana vuonna. Elämä oli mallillaan.
– Kertaalleen eronneena päätin tehdä kaikkeni, jotta liitto kestäisi. Kuvittelin löytäneeni loppuelämäni miehen. Oli selvää, että tästä ei kovin helpoin perustein lähdetä.
– Mika oli ihan isän asemassa esikoistyttärellenikin, koska hänellä ei ollut sitä omaa isää elämässä.
Pariskuntaa sitoi yhteen myös pieni maatila, jonka Heli osti nimiinsä vielä raskaana ollessaan. He perustivat tilalle kotieläinpihan ja alkoivat pyörittää yritystoimintaa yhdessä.
– Toisin kuin pariskunnilla yleensä, meillä ei ollut omia työpaikkoja, harrastuksia ja kaveripiirejä. Teimme lähestulkoon kaiken yhdessä. Tuntui, että näin sen pitääkin olla.
– Maatila oli varsinkin minulle hirvittävän rakas paikka. Se oli sellaista unelmaelämää, josta olin lapsesta asti haaveillut. Työtä se kyllä vaati, eikä työtunteja juuri laskettu. Minä palasin jo äitiyslomalla osittain töihin, ja kuopus meni päiväkotiin hyvin pienenä. Mutta olimme onnellisia.
”Siellä oli sitten jotain muutakin tehty”
Helin esikoisen murrosikä oli vaikea. Peruskoulun jälkeen tyttö ei enää viihtynyt maalla vaan lähti Helsinkiin opiskelemaan. Tutkinnon suoritettuaan hän palasi vuodeksi kotitilalle, kunnes muutti omilleen naapuripaikkakunnalle 19-vuotiaana kesällä 2013.
– Muistan, kun menimme sinä kesänä hyvien ystäviemme häihin kolmistaan mieheni ja esikoiseni kanssa. He kaksi viihtyivät siellä niin hyvin yhdessä, että jopa minä kiinnitin siihen huomiota. Yhdessä vaiheessa iltaa molemmat katosivat johonkin. Ikinä ei oikeastaan selvinnyt, että minne, Heli kertoo.
– He olivat muutenkin sinä kesänä paljon tekemisissä. Mika kävi tytön uudella asunnolla viemässä tavaroita, kokoamassa hyllyjä, ripustamassa tauluja ja asentamassa lamppuja. Minä olin vain hyvilläni, että hän laittoi ja auttoi. Mutta toki siellä oli sitten jotain muutakin tehty.
Totuus paljastui Helille, kun hän lähti Mikan ja ystävänsä kanssa viikoksi Venäjälle offroad-autoilemaan vaikeakulkuisiin maastoihin. Vanhempi tytär jäi kotiin hoitamaan kuopusta.
Yhtenä iltana Heli yritti ottaa kotiin yhteyttä, mutta kännykässä ei ollut kenttää. Hän päätti kokeilla, toimisiko aiemmin nukkumaan menneen Mikan puhelin.
– Meillä ei ollut ikinä sellaista, etteikö toisen puhelimeen olisi voinut katsoa tai vastata.
Heli avasi Mikan kännykän ja alkoi tekstata tyttärelleen kysyäkseen, miten kotona menee. Samalla kaikki Mikan ja tyttären viestit lävähtivät Helin silmien eteen.
– Niissä ei ollut suoranaisesti sellaista, mikä olisi täysin paljastanut tilanteen. Mutta esimerkiksi lähtöpäivänämme tyttöni oli kysynyt kuulumisia ja Mika vastannut, että mieluummin olisin siellä sinun kanssasi. Eräässä tytöltä tulleessa viestissä taas luki, että muista, että rakastan sinua aina.
– Ei sitä osannut ajatella sillä tavalla, että ahaa, miehelläni ja tyttärelläni on suhde! Pikkuisen kummastelin, mutta aivot käänsivät ne viestit jotenkin hassusti. Ajattelin vähän niin kuin hyvilläni, että onpa hienoa, kun mies ja tytär tulevat niin hyvin toimeen keskenään. Osaa viesteistä pidin heidän välisenä vitsailuna tai huulenheittona. Oli ihan absurdi ajatus, että kyse voisi olla mistään muusta.
Heli kirjoitti aloittamansa viestin loppuun, mutta siihen ei tullut vastausta.
– Aamulla minun oli pakko kokeilla sen verran kepillä jäätä, että kysyin mieheltä suoraan, olihan minun ihan OK laittaa kotiin viesti hänen puhelimesta. Että toivottavasti siellä ei ollut mitään sellaista, mikä ei olisi sopinut minun silmilleni.
Mika sai raivokohtauksen. Siitä Heli tajusi, että nyt on kyse jostain ihan muusta kuin isä- ja tytärpuolen hyvistä väleistä.
– Rupesin mielessäni ynnäämään asioita ja kelaamaan menneen kesän tapahtumia. Siinähän se kaikki sitten paljastui. Mika myönsi asian ja vaikutti jopa jollain tapaa helpottuneelta.
”Tunsin menettäväni kaiken”
Tieto miehen ja tyttären suhteesta vei Helin sokkiin.
– Tunsin menettäväni kaiken. Avioliiton, tyttären, maatilan, eläimet, kaiken. Soittelin sekavana ihmisille Suomeen, että on tapahtunut tällainen asia. Soitin myös kuopukseni kummisedälle ja käskin häntä hakemaan lapsen pois esikoisen luota.
Seurue lähti ajamaan saman tien takaisin kotiin. Matkaa oli niin paljon, että Heli joutui viettämään Mikan kanssa samassa autossa pari päivää.
– Mies vannoi, että haluaa olla kanssani ja lopettaa suhteen. Mitään selitystä hän ei tekemisilleen osannut antaa. Minä en siinä tilassa pystynyt ajattelemaan, mikä on järkevää ja mikä ei.
Suomessa Heli käski Mikaa ajamaan suoraan tyttären luokse ja ilmoittamaan, että suhde on ohi. Hän ei itse halunnut kohdata tytärtään, koska koki, ettei olisi pystynyt hillitsemään itseään.
– Tytär huomasi tulomme ikkunasta ja lähti juosten karkuun. Mika meni perään ja ilmoitti jatkavansa minun ja kuopuksemme kanssa. Näin, kuinka tytär jotenkin totaalisesti romahti.
Heli haki heti kotiin päästyään kriisiapua. Yhteisen yritystoiminnan ja lapsen takia hän yritti jatkaa tavallista arkea, mutta pian paljastui, että Mika ja tytär olivat taas alkaneet pitää yhteyttä ja nähdä toisiaan. Mika rukoili jälleen anteeksiantoa ja uutta yritystä.
– Sanoin, että jos oikeasti pystyt ryhdistäytymään, lunastamaan luottamukseni ja olemaan taas se mies, johon rakastuin, niin sitten katsotaan tätä uudestaan. Mutta nyt haemme joka tapauksessa avioeroa. Muuten minä en saa mielenrauhaa.
– Sen piti olla hänelle näytön paikka, mutta jo seuraavana päivänä kaverini soitti minulle, että oletko nähnyt Facebook-päivitykset. Siellä mieheni ja tyttäreni julistivat suureen ääneen olevansa parisuhteessa.
Terapiaa ja osastohoitoa
Heli muutti eron jälkeen kuopuksensa kanssa mahdollisimman kauas toiselle puolelle Suomea. Hän menetti maatilan mukana kotinsa, eläimensä, työnsä ja toimeentulonsa. Yhteisen yritystoiminnan jatkaminen olisi kuitenkin ollut mahdotonta, eikä Heli edes ollut työkykyinen. Stressi pahensi perinnöllistä sydämen rytmihäiriötä niin, että hän joutui useamman kerran sairaalaan – psyykkisestä terveydestä puhumattakaan.
– Sokkivaihe kesti toista vuotta. Ei tällainen asia vain mene tuonne mielen sopukoihin.
Terapiassa Heli kävi pitkään. Kun sokkivaihe alkoi laueta ja tapahtuneen kauheus todella iskeä tajuntaan, hän hakeutui kahdeksi viikoksi hoitoon psykiatriselle osastolle. Siellä aloitettiin masennuslääkitys, jota Heli käytti noin vuoden.
– Olen pysynyt järjissäni, mutta välillä se on ollut siellä rajoilla.
Helille on suositeltu psykoterapiaa, mutta kustannusten lisäksi häntä estää oma pää.
– On oikeasti tosi raskasta joutua vastakkain mörköjensä kanssa. Terapia ei ole vain mitään pään silittelyä. Siellä voi tulla esille asioita, jotka eivät ainakaan paranna omaa oloa. Kun tilanteeni nyt on kaikkeen tapahtuneeseen nähden aika tasainen, minulla ei ole tällä hetkellä hinkua repiä haavoja auki.
Heli kyllä tietää, että asia ei ole vielä läheskään loppuun käsitelty. Päässä myllertää kysymyksiä ja syyllisyyden tunteita.
– Vaikka järki sanoo, että minulle on tehty väärin, niin silti syytä hakee myös itsestään. Mitä olisin voinut tehdä toisin? Olisinko voinut olla jotenkin parempi ihminen, jotta näin ei olisi käynyt?
Välillä Heli on erehtynyt lukemaan uskottomuudesta käytäviä nettikeskusteluja.
– Siellä viljellään sellaisia ikivihreitä viisauksia kuin että jos parisuhde on kunnossa, niin siihen ei kyllä kolmas pyörä mahdu. Tai että jos nainen pitää itsestään huolta, niin mies ei kyllä mihinkään lähde. Kommentit ovat tosi ilkeitä ja ajattelemattomia. Kuinka moni sanoisi noin, jos tilanne osuisi omalle kohdalle?
– Onneksi vuosien myötä jossittelu on omalla kohdallani vähentynyt. Näin kävi, se on menetetty, tilanne ei muuksi muutu.
”Vastaan, että minulla on yksi lapsi”
Heli ei tänä päivänäkään tiedä, kuinka kauan suhde hänen aviomiehensä ja tyttärensä välillä oli jatkunut ennen paljastumista. Eikä oikeastaan haluakaan tietää.
Tyttäreensä Heli ei ole ollut missään yhteydessä kolmeen vuoteen, eikä tytär ole yrittänyt ottaa yhteyttä häneen.
– Se tuntuu tavallaan ristiriitaiselta, mutta minun on ollut pakko kovettaa itseni. Ei ole vaihtoehto, että olisin tekemisissä heidän kanssaan ja katsoisin sitä heidän touhua.
Niin: Helin esikoinen ja entinen aviomies ovat tiettävästi edelleen yhdessä.
– Joskus puolitutut juoruilevat ajattelemattomuuttaan, että oletko kuullut sitä ja tätä. Olen kieltänyt kertomasta minulle niitä asioita. En halua kuulla, eikä minua oikeasti kiinnosta. Voin sitä paremmin, mitä vähemmän heitä ajattelen tai heistä kuulen.
– Tavallaan heitä ei ole minulle olemassakaan. Olen sulkenut heidät täysin pois. Kun ihmiset kysyvät, onko minulla lapsia, niin vastaan, että minulla on yksi lapsi.
Nuorimmainen tyttö on ainoa perheenjäsen, jota Heli ei erossa menettänyt.
– Ihmettelen suuresti, että olen pystynyt huolehtimaan hänestä. Kuopuksella on kyllä tukiperhe, joka tuli kuvioihin ollessani osastohoidossa. Aikoinaan hänkin pohti paljon tapahtunutta, mutta huomasi sitten, etten pysty siitä hirveästi puhumaan. Ne asiat ovat niin kipeitä, etten halua lapseni näkevän, miten paljon minuun sattuu.
Kuopus ei ole enää missään tekemisissä isänsä tai siskonsa kanssa.
– Onhan tämä tosi iso menetys myös hänelle. Ihan yhtä lailla hän on menettänyt isän ja siskon kuin minä aviomiehen ja tyttären.
Helin puolesta tyttö saisi tavata isäänsä, mutta isää ei tunnu kiinnostavan. Heli itse ei voisi enää kuvitellakaan näkevänsä entistä miestään tai esikoistaan.
– Se on ahdistava, kauhea ja täysin mahdoton ajatus.
”En tiedä, mikä olisi enemmän väärin”
Kun ihmiset kuulevat Helin tarinan, suurin osa kauhistelee, että eihän tuollaista voi oikeasti tapahtua.
– Ihmiset säälittelevät minua, vaikka ei minua nyt millään tavalla tarvitse säälitellä. Ehkä tämä sitten herättää heidät tajuamaan, että ihan oikeasti näin voi käydä.
– Tuttavapiirissäni on kokemusta siitä, että mies nappaa vaimonsa parhaan ystävättären. Mutta kyllä tämä koskettaa vielä syvemmältä, koska tässä on oma liha ja veri osallisena. Kavereista voi aina irrottautua, mutta omista sukulaisista tai lapsista ei ihan samalla tavalla.
Pari kertaa Helille on sanottu, että sinun miehesi tai tyttäresi eivät sentään kuolleet – sinä et sentään ole menettänyt heitä lopullisesti.
– Siihen vastaan, että todellakin olen menettänyt, ja nimenomaan lopullisesti. En yhtään vähättele omaisen kuolemaa, mutta tässä on tietoisesti toimittu väärin. Tämä ei ole mikään ”vilkaisin naapurin rouvaa avonaisessa puserossa” -tyyppinen juttu, vaan tämä on niin väärin, etten oikein tiedä, mikä olisi enemmän väärin.
– Jotkut olen suututtanut sanomalla, että voi kun puolisoni ja tyttäreni olisivat kuolleet. Mutta se olisi huomattavasti helpompi kestää ja suru käsitellä. Minun ajatukseni heistä olisi ihan erilainen. On vaikea ajatella, mikä olisi vaikeampaa kuin toisen ihmisen kuolema, mutta tämä on.
Perusasioista on tullut tärkeitä
Kolmen vuoden jälkeen Helistä tuntuu, että pikkuhiljaa alkaa helpottaa.
– Pieni pakokauhu hiipii kyllä mieleen tälläkin hetkellä, koska se oli juuri tätä aikaa vuodesta, kun kaikki tapahtui. Alkusyksy on minulle tosi vaikeaa aikaa. Mennyt palaa väistämättä mieleen ihan hölmöjenkin asioiden kautta. Facebook esimerkiksi pyytää välillä jakamaan muistoja, ja sitten ruudulle ilmestyy jotain kolmen vuoden takaisia kuvia. Niitä on raastavaa katsoa.
Pitkään Heli ajatteli tapahtunutta aina ensimmäisenä herätessään ja viimeisenä nukkumaan mennessään.
– Suurin toiveeni oli, että joskus olisi yksi kokonainen päivä, jolloin en ajattele tätä. En muista, milloin se päivä oli ensimmäisen kerran, mutta nykyään niitäkin on.
– Totta kai tiedostan, että minulla on ex-puoliso ja vanhempi tytär, mutta en aktiivisesti ajattele heitä tai sitä, mitä tapahtui. Olen päässyt elämässä sillä tavalla eteenpäin, että se ei ole se hallitseva ajatus.
Eron taloudelliset seuraamukset seuraavat Heliä vielä pitkään. Hän joutui maksamaan sairauspäivärahoistaan yksin lainaeriä maatilasta, jossa ei enää asunut. Paikka meni kaupaksi viime talvena, mutta alle puolella arvostaan, sillä tarjous piti hyväksyä pakkohuutokaupan uhalla.
Ulosottovelkoja on kerääntynyt myös erinäisistä autolainan ja matkapuhelinten kytkysopimusten kaltaisista maksuista, joita Heli otti nimiinsä parisuhteen aikana. Luottotiedot ovat menneet.
– Tällä hetkellä opiskelen uutta ammattia. Jos ja kun toivottavasti saan valmistumisen jälkeen työpaikan, palkkani menee velkoihin. Onneksi kuitenkin sillä tavalla hyvään, että pääsen niistä joskus eroon eikä koko elämä mene velkavankeudessa.
Tällä hetkellä Heli ei ole parisuhteessa.
– Koen olevani nyt sillä tavalla vapaa, etten ole kenestäkään riippuvainen. Saan toteuttaa itseäni ja elää ihan omaa elämääni.
– Sellaiset perusasiat ovat nyt jotenkin tosi tärkeitä. Hirveän isoista asioista en uskalla edes haaveilla, paitsi ehkä joskus salaa mielessäni. Viimeiset kolme vuotta toiveet ovat olleet sitä tasoa, että riittäisipä meillä ruokaa joka päivälle. Sekään ei ole ollut itsestäänselvyys tässä taloudellisessa tilanteessa.
Heli on huomannut, että häntä puhuminen auttaa.
– Se on voimavara ja selviytymiskeino ja varmasti osaltaan pelastanut minut. Olen kaikesta huolimatta luonteeltani aika peruspositiivinen ja yritteliäs. Vaikeinakaan hetkinä en ole ikinä ajatellut, että tästä ei voi ikinä toipua tai että minun elämästä ei voi enää ikinä tulla hyvää.
Miksi ihmiset pettävät?
Hyväkään parisuhde ei välttämättä suojaa pettämiseltä. Seksuaaliterapeutti ja sosiologi Maria Linkoaho-Nordling kommentoi aihetta MTV Lifestylelle elokuussa 2016.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.