Aitajuoksija Nooralotta Neziri joutuu jäämään sivuun Tokion MM-kisoista harjoituksissa tapahtuneen tapaturman takia. Asiasta kertoo Suomen urheiluliitto.
Neziri loukkasi maanantaina Japanin Chibassa käydyissä valmistavissa aitaharjoituksissa polvensa.
32-vuotias Neziri on ollut tällä kaudella uransa parhaassa kunnossa. Hän on juossut kahdesti uuden ennätyksensä. Paras tulos 12,73 syntyi elokuun alussa Espoon Kalevan kisoissa.
– Todella kova isku, sillä harjoitusten perusteella olin valmis juoksemaan ennätyslukemia, Neziri sanoi SUL:n tiedotteessa.
Lue myös: Ainekset suomalaiseen superpäivään – tässä Tokion MM-yleisurheilun ohjelma
Suomi on nimennyt Tokion MM-kisojen naisten pika-aitoihin myös Lotta Haralan ja Saara Keskitalon. Varalla on niin ikään kisoihin oikeuttavan tuloksen juossut Reetta Hurske. MM-kisojen alkuerät juostaan jo toisena kisapäivänä sunnuntaina.
SUL:n huippu-urheilujohtaja Tuomo Salonen ei halunnut vielä ottaa kantaa siihen, nähdäänkö Hurske pikahälytyksellä kisoissa.
– Tilanne on ylipäätään hyvin tuore loukkaantumisen osalta. Päätös (Nezirin poisjäännistä) on tehty vastikään, joten tiedotamme myöhemmin sitten varaurheilijan osallistumisen osalta, Salonen kertoi MTV Urheilulle.
Aikaa päätökselle on, jos Hurske on valmis kisaamaan.
– Tässä vaiheessa meillä on neljä ilmoitettua urheilijaa. MM-kisoissa ja muissakin arvokilpailuissa niistä ilmoitetuista urheilijoista kilpailevat varmistetaan edellisenä päivänä. Kansainvälisen yleisurheiluliiton silmissä meillä on neljä urheilijaa ilmoitettuna, Salonen täsmentää.
Juttua päivitetty klo 11.55: Lisätty Tuomo Salosen kommentit Hurskeen mahdollisesta osallistumisesta.